torstai 20. elokuuta 2015

Musta tulee isona Personaltrainer!

Tässä onkin taas tapahtunut kaikenlaista :) Musta tulee isona personaltrainer ja ravintovalmentaja! Reilun vuoden päästä pitäisi olla lisenssit kunnossa ja pääsen tekemään tästä harrastushurahduksesta ammatin itselleni! Oon niin onnellinen ja tyytyväinen et viimeinkin uskalsin tähän ryhtyä haaveilun sijaan! Oon saanut hirveesti positiivistä palautetta ihmisiltä siitä et sopisin siihen työhön tosi hyvin ja olen kyllä itse samaa mieltä :) Mä niin toivon et muutkin ihmiset löytäis tän kipinän minkä mä oon löytänyt liikuntaa kohtaan. Painonpudotusprojekti on unohdettu homma toistaiseksi ja sen kanssa saa mennä miten menee, en kerta kaikkiaan jaksa murehtia painoasioita kun muuten voin niin hyvin.

Vuodessa on muutenkin tapahtunut hirveen iso muutos mun elämässä kun oon päässyt kunnolla kiinni tähän liikunta touhuun, oon oppinut syömään paljon rennommin tuntematta aina huonoa omaatuntoa kaikesta syömisestä (mikä onkin iso osa tätä projektia) ja oon alkanut päästä sinuiksi oman pääni sisällön kanssa, ymmärtäen millainen oon ihmisenä! Psykoterapian pitäisi olla kaikille pakollista jossain elämän varrella, koska siellä oppii tosi paljon itsestänsä. En muista et olisin vuosiin ollut näin onnellinen kun nyt olen ja se näkyy kyllä kotonakin. Miehen kanssa tunnutaan vajoovan ihan teinien tasolle, jokka olis just rakastunut, en suutu koko aikaa kaikesta ja en jaksa stressata pienistä asioista. Joo koti on vähän kaaoksessa, mut so what? Työstäkään en oo jaksanut ressata sen enempää, kun enpä mä niihin tiettyihin asioihin voi vaikuttaa ja jos en ehdi tehä jotain, niin teen sen sit seuraavana päivänä.

Mut on nyt useampi taho tituleerannut lähiaikoina super-luonteeks kun oon tämmönen kolmen lapsen äiti, joka käy töissä, harrastaa salilla käyntiä, lenkkeilee, kirjottaa kirjoja, tekee välillä koodaushommaa ja sit vielä lähtee opiskeleenkin. Teenkö mä sit paljon kuitenkaan? Ehkä toi vois kuulostaa stressaavalta, mutta toisaalta kirjottaminen, lenkit ja salilla käynti on niitä mitä mä rakastan ja mikkä pitää mut järjissäni. Opiskelu taas on mahtava kimmoke tulevaisuuteen ja se on myös osa intohimoo mikä mulla on niin en pysty aatteleen asioita noin, mut onhan se hauskaa et mua sanotaan superihmiseks :D Ehdin mä silti aina välillä kavereitakin nähdä. Jos en liikkuis ja söis suhteellisen oikein, en varmaan jaksaiskaan mitään. Toivon et tää pirtee ja hyvä fiilis jatkuis nyt mahdollisimman pitkään, toki tiedostan et kun oon ns. ahdistuneisuushäiriöstä toipumassa, on alamäetkin mahdollisia vielä, mutta mun psykoterapeutti meinas et oon alkanut hallita monia tilanteita niin hyvin, et pienet takapakit ei toipumista paljoo tuu hidastamaan! Oon myös onnellinen siitä, että saan käydä siellä psykoterapiassa huhtikuulle asti, koska siellä käynti on kyl aina tosi mukavaa!

Alla vielä muistutuksena kuinka pitkän ison muutoksen tää tuleva personaltrainer (haluan kutsua itseeni tulevaisuudessa elämäntapavalmentajaksi) on tehnyt: