Negatiivinen ajattelu lihavuusleikkauksesta

Ensinnäkin mun lähete lähti tänään kohti taysia! Oon ihan superonnelinen vaikka tiedän että nyt ilmeisesti jaetaan aikoja touko-kesäkuun akselille ensikäynnille. Ihan sama, mun homma etenee nyt silt!

Oon miettinyt et miksi tätä lihavuusleikkausta pitää perutella koko ajan kaikille ja miksi niin monilla on negatiinen asenne leikkausta kohtaan? Mietin ääneen yks päivä mun  ystäville, että jos mä olisin menossa hakemaan Virosta tissit, niin tää homma ei olisi yhtään niin paha, mutta se, että joku menee laihdutuksen vuoksi leikkaukseen, niin johan on kauheeta. Mut on nyt tituleerattu luuseriksi, joka ei osaa laihduttaa ja pitää painoa poissa koska – eihän se vaadi muuta, kun sen että syöt vähemmän ja kulutat enemmän ja sitten voit pitää painoa poissa. Olen myös kuullut, että leikkaus sattuu ja että olen ihan hyvä näinkin. Joo.. Mielenkiinnosta kysyn, että jos joku uudet tissit itselleen hakenut on käynyt läpi prosessin, niin kuinka paljon vastustusta olette saaneet asiasta? Miksi tämä lihavuusleikkaus on jotenkin tabu ja paha asia ihmisten mielestä ja leikkaukseen menijä on vain huono ihminen, joka ei osaa laihduttaa ja haluaa vain nopean ja helpon reitin elämässä.

Minäpä kerron teille muutaman sanan itsestäni. Mä osaan laihduttaa. Siis ihan todella osaan laihduttaa. Oon aina jojoillut painon kanssa ja 2006 aloin laihduttaa ja tiputin painoa pois yli 30kg. Painon pudottaminen oli huippua ja sain siitä ihan älytöntä mielihyvää, etenkin muuttuneesta fysiikastani. Mutta kun paino oli pudotettu, en ensinnäkään ollut tyytyväinen itseeni, vaan olisin halunnut pudottaa lisää ja toisaalta kun olin saavuttanut tavoitepainoni ja normaalipainon ylärajan, niin mulle iski masennus. Olin pudottanut painoa niin innokkaaasti ja omistanut elämäni sille, etten ajatellut, että sen jälkeenkin pitää elää. Paino pysyi aikansa poissa, kunnes alkoi tulla ongelmia (se on ihan oma juttunsa) ja painoa alkoi kertyä takaisin päin. En saanut enää kiinni entisestä pudotustahdista ja olin  edelleen jotenkin järkyttynyt siitä tyhjyydestä minkä tavoitepainon saavuttaminen jätti muhun. Kolmannen raskauden jälkeen 2012 aloin taas pudottaa painoa (siitä pystyy lukemaan paljon täältä blogista kun aloittaa alusta). Tiputin ene dieetillä aluksi, sitten omin avuin ja lopulta personal trainerin kanssa, mutta koko ajan oli aika kovaa kamppailua. Kyllä paino taas tippui lähes 30 kg, mutta se ei vaan pysy poissa. Monta kertaa vielä tuon ison urakan jälkeenkin olen tiputellut pois esim. 10kg ja lopulta se tulee aina takaisin. Olenko siis luuseri, kun menen tähän leikkaukseen? Ehkäpä, mutta olen todella uupunut ja kyllästynyt tähän ”turhaan” painonpudottamiseen.

On todella loukkaavaa, kun mulle tullaan neuvomaan miten paino tippuu, koska voin kertoa, että mulla on pudotettuja kiloja takana yli sata kaiken kaikkiaan ja mua on ihan todella turhha tulla neuvomaan tässä asiassa, etenkin sellaiset joilla ei ole takana, kun muutaman kilon pudotus, tai eivät ole onnistuneet pudottamaan yhtään painoa. Eli on meitä ihmisiä jotka osaavat laihduttaa, on niitä jotka osaavat laihduttaa ja pitävät painon poissa ja niitä jotka ei onnistu kummassakaan. MUTTA tähän leikkaukseen ei valitettavasti pääse jos et osaa pudottaa painoa ja se täytyy todistaa. Lääkäri ei tee lähetettä, jos sulla ei ole kunnollista painonpudotushistoriaa, koska lääkäritkin on samaa mieltä ettei tämä ole oikotie onneen. Mun kohdalla kriteerit täytyy ja laihdutusta on taustalla vaikka muille jakaa, joten mä ansaitsen tän mahdollisuuuden päästä uuteen alkuun tämän avulla. Olen tehnyt niin kovan työn, että koen tän palkintona siitä kaikesta ja tämä on se tie, joka auttaa mua siinä ongelmassa, eli painon pois pitämisessä, kun tavote on saavutettu.

Se että joku luulee lihavuusleikkausta helpoksi tieksi, niin piitkä odotusaika johtuu pitkälti siitä, että sen aikana testataan potilasta, että riittääkö motivaatio ja onko hän varmasti sitoutunut hommaan. Esimerkiksi ensin pitää käydä ravitsemustrapeutin laihdutusryhmässä enedieetti läpi ja paino täytyy pitää poissa jopa vuoden ajan, ennen seuraavaan etappiin pääsyä. Helppoa? Ei todellakaan, mutta olet ammattilaisten käsissä, jotka ohjaavat pysyvään muutokseen. Leikkaus ikään kuin tiputtaa kyllä painon pois, mutta potilas saa rauhassa keskittyä opettelemaan uusia elämäntapoja ja on seurannassa parin vuoden ajan. Itselläni on siitä hyvä tilanne, että mua seurataan myös mun oman lääkärin toimesta ja käyn jokaisen etapin välillä näyttäytymässä hänelle, jotta projekti olisi mahdollisimman toimiva ja motivaatio pysyy yllä. Jos tää on sit oikotie onneen niin olkoon niin, olen tän ansainnut!

Ja mitä tulee sitten niihin ihmisiin, joiden mielestä olen itse oman tilanteeni saanut aikaan ja pitäisi myös pystyä tekemään asioille jotain, niin sitähän mä koko ajan teen. Menen yhteiskunnan rahoilla leikkaukseen, koska olen syönyt itseni erinäisitä syistä tähän kuntoon ja tämä leikkaus todennäköisesti säästää tulevaisuudessa yhteiskunnan varoja kun mua ei tartte lihavuuden vuoksi hoitaa lääkärissä. Ja sitten se viimein kysymys – miksi mut leikataan yhteiskunnan rahoilla, kun olen itse läskini hommannut? Niin miksi alkoholistit saa hoitoa tai miksi rasitusvammoja hoidetaan yhteiskunnan varoin, kun onhan nekin itse aiheutettuja? Tai miksi hevosen selästä pudonneita hoidetaan, kun nekin ihan ite meni sinne hevosen selkään? Siitä tää yhteiskunta on niin ihana, että meidät on oikeutettu saamaan hoitoa ja mun kohdalla hoito on tämä. En ehkä kuole viisikymppisenä lihavuudesta / jojoilusta johtuviin sairauksiin (jojoiluhan on aina epäterveellinen asia keholle) ja ennen kaikkea pystyn vielä liikkumaan kunnolla ilman että menee polvet, nilkat tms. joku muu kehon osa rikki, kun painoa on liikaa. Ja olen tämän jo aiemminkin sanonut, että mun lapset ansaitsee äidin läsnäolon vielä pitkän ajan jälkeen ja mä haluan elää vanhaksi, olla laiha ja nauttia elämästä kaikin puolin ilman, että olo on näin raskas kun nyt! Ja tiettekö, että aion hakea Virosta ne tissit itselleni palkinnoksi, kun tämä projekti on saatettu loppuun! Nih :D

Lääkärin vittuilua lihavalle?

On ollut aika.. mielen kiintoinen viikon alku. Ensinnäkin oon nyt kuudetta päivää kuumeessa kotona, mutta tänään lääkäri otti tulehdusarvot ja ne oli 80. Meinas et siinä rajalla et onko mulla nyt ärhäkkä virus joka ne on nostanut  tonne vai joku bakteeri. Mun yskä on pahentunut sairastamisen aikana, joten päädyttiin alottaan antibiootit varmuuden vuoksi, koska alan olla aika hiton loppu tän taudin takia. En muista et olisin tällasta vuosiin kokenut! Sairastan tosi harvoin ja nyt sit näemmä iski oikeen kunnon tauti päälle.

Maanantaina mulla oli se endokrinologi koskiklinikalla Pihlajalinnassa ja se oli erikoinenn käynti. Jotenkin koko homma oli ihan pyllystä ja se jatkuu nyt edelleen. Olin vartin etuajassa mutta en saanut ilmottaudutua itsepalvelulaitteella, joten ei muuta kun järkyn pitkän jonon jatkoks asiakaspalvelutiskille. Kuumeessa ei ihan elämän parhaita kokemuksia. Pääsin kassalle just niin et ehdin tasaks lääkärille. Lääkäri katto mua, katto lähetettä ja totes vaan et "Ei tästä sulle tautia saada. Sä olet lihava ja tää johtuu siitä." Mä siihen vaan sitten et ok. Lääkäri vielä meinas et koko sokerinrasituskoe on turha, johon mä edelleen et ok sit sillekin. Olen lihava ja mulla on ongelmia. No sain lausuntoni, jotta mun leikkauslähete etenis. Mutta nyt alkaa se mielenkiintonen vaihe. Olin fiksuna ajatellut, että kun menen nyt lääkärille, niin pyydän samalla sairaslomalapun töihin, kun olen kipeä. Lääkäri lupasi sen kirjoittaa. Hän kuunteli keuhkot ja ne oli ok. Sitten lääkäri kysyi et paljon mä tartten saikkua et kauan tää mun tauti mahtaa kestää, johon kohautin hartioitani et mistä mä voin tommosta tietää. No se kirjotti mulle saikkulapun maanantaista ja tiistaista ja sain kaiken tarvittavan jotta pääsisin kotiin lepäämään. Kävin sit hoitaan maksun ja kyselin kassalla et mistä se melkein 20€ toimistomaksu mahtoi tulla (koko käynti oli siis 140€, eli lääkärin käynti oli 120€ + toimistomaksu). Hoitaja kassalla sanoi että se tulee mm. tilavuokrasta ja käytettävistä materiaaleista kuten paperi yms. Sanoin ääneen siinä et no on kylä kalliit paperit mulla kun sain kolme tulostettua paperia matkaani.

Pääsin kotiin ja hautasin laput kassin pohjalle. No tänään kun soittelin uutta lääkäriaikaa oman kunnan terveyskeskukseen uuden sairaslomalapun vuoksi, otin esille endokrinolgin kirjoittaman lapun ja vilkaisin sitä. Se näytti tältä:

Huomaako kukaan mikä lapussa mättää? Mun sairasloman syy on siis lapun mukaan lihavuus ja toissijainen poissolon syy tää mun tauti. Mä olen ihan hieman vittuuntunut ton lapun vuoksi. Saakohan lihavat sairaslomasta palkkaa ihan vaan sillä syyllä et on lihava, koska jos saa niin taidan saikuttaa loppuelämäni jos se on syy olla poissa töistä ja siitä saa rahaa.  No ei taida riittää palkan maksun perusteeksi tämä lappu. Soitin sitten Pihalajalinnaan et vaadin korjauksen tähän saikkulappuun ja sain soittoajan samalle lääkärille ensi viikon maanantaille. Tilannehan on se, että silloin saikkulappu ei enää ehdi palkan maksuun. Tai saattaa ehtiä jos haen sen, mutta maanantai-iltana mulla on menoa ja tiistai-iltanna ehkä ehtisin sen hakea, jollon saisin sen keskiviikkona palkan maksuun, mutta luultavasti silloin on jo myöhästä ja saan olla ilman kahden päivän palkkaa. JA mun mielestä on todella kohtuutonta että mun pitäisi taas maksaa siitä, että mä haen ton lapun uuden version. Eli taas bensat Tampereelle ja sitten vielä parkit. Ei mene läpi tämä homma. Mun mielipide asiasta on nyt se että toi lääkäri ei siedä lihavia ihmisiä ja ihan vittuillakseen laittoi ton diagnoosin lappuun. Ei lääkäri voi tehdä tollasta! Mun piti laittaa palautetta Pihlajalinnalle asiasta mutta ei varmaan yllätä ketään, että Pihlajalinnan palautesivut ei toimi. Pääsen kirjaamaan palautteen, mutta en saa lähetettyä sitä ja vika ei ole mun koneessa, koska kokeiltiin mun isän tabletilta samaa vielä eikä se toiminut siinäkään. Laitoin palautteen sitten suoraan Pihlajalinnan asiakaskokemusjohtajalle ja toivon todella, että hän lukee mun palautteen. Pyysin et mulle palataan asiassa puhelimitse tai sähköpostilla. Mun isä oli sitä mieltä et voisin soittaa vielä huomenna Pihlajalinnan potilasasiamiehelle jo ihan senkin vuoksi, että lääkäri ei suostunut tutkimaan sokeriavon syytä mitenkään ja myös ton saikkulapun takia.

Jotenkin tää sairastaminen ja kaikki ottaa päähän ihan sikana, ja on vielä huoli mun toimisteen asioista, kun oon poissa ja en jaksa tehdä yhtään mitään täällä kotonakaan. Positiivisena puolena nyt on se, että huomenna mun lääkäri, joka on hoitanut tätä leikkausasiaa eteen päin, soittaa mulle ja jos sit saatas se lähete viimeinkin matkaan :)

Pysykää te muut terveenä <3

Reaktiivinen hypoglykemia?

En saanut lähetettä vieläkään lihavuusleikkaukseen.. Luulin, että kaikki arvot oli hyviä, mutta sokeriarvot ei sitten olleetkaan. Paastosokeri oli, mutta sokerilitkun juomisesta kahden tunnin päästä ollut arvo ei ollut yhtään hyvä, vaan aivan liian matala. Asiasta lausunnon kirjoittanut lääkäri oli kirjoittanut mun omalle lääkärille näin:

"Chat
Hälylabra
120 min glukoosiarvo 2,7. aterian jälkeinen hypoglykemia. Onko syömisen jälkeen hypo-oireita, johon syö lisää?
Periaatteessa haiman betasoluhyperplasia mahdollinen, reaktiivinen hypoglykemia?
Endokrinologin kons jatkossa lienee paikallaan, sokerinrasitus insuliinimäärityksineen?"

Mä olen ens maanantaina nyt sit menossa endokrinologille, joka kertoo mitä nyt tehdään. Diabeeteksestä ei ole kyse, vaikkakin hypoglykemia usein liittyy siihen ja hypo-oireet usein kertovat alkavasta diabeteksestä, mutta yleensä silloin hypo-oireet tulee paastosokeriarvon vuoksi, joka mulla oli ihan hyvä.

Mutta juttelin tästä lääkärin kanssa ja ollaan puhuttu puhelimessakin vielä tänään ja kyseessä on siis aineenvaihdunnallinen häiriö, joka todennäköisesti on syy siihen miksi mulla paino nousee. Eli kun syön ruokaa, niin mun verensokeri nousee ensin ja sitten se painuu alas, vaikka sen kuuluisi edelleen jatkaa nousuaan ja elimistö alkaa huutamaan lisää syötävää, vaikka maha olisi täynnä. Hypoglykemia on siis tila, jossa imeytyvä sokeri nostaa terävästi veren insuliinia, jolloin reaktiona siihen on, että verensokeri saattaa ylikorjautua liian alas..

Tässä hypoglykemian oireita:

Adrenaliinioireet alkavat, kun verensokeri alittaa tason 3,3–3,5 mmol/l. Oireet ovat seuraavat:

• vapina, käsien tärinä

• hermostuneisuus

• sydämentykytys (tiheä pulssi)

• hikoilu

• nälän tunne

• heikotus

Hermosto-oireet alkavat, kun verensokeri on laskenut tasolle 2,5–2,8 mmol/l. Oireet ovat seuraavat:

• väsymys, uupumus
• keskittymisvaikeus, ajatus ei kulje
• päänsärky
• uneliaisuus
• huimaus, pyörrytys
• epätavallinen tai riitaisa käytös (mun kohdalla paha nälkäkiukku :D )
• näön hämärtyminen, näkeminen kahtena
• pahimmassa tapauksessa kouristuksia ja tajuttomuus (jos verensokeri on laskenut alle tason 2 mmol/l).

Siis ihan oma syy lihominen on sen puolesta, että syön ihan itse sen ruokamäärän mitä suuhuni ahdan, mutta syy miksi syön on se, että tuo aterian jälkeinen hypoglykemia saa mun elimistön luulemaan, että mulla on nälkä, josta johtuu se että tuntuu etten oikein ikinä ole kylläinen, tai saa tarpeekseni sokerista. Mua on aina hävettänyt kun ollaan syöty jotain ja tunnin päästä jo tuntuu, että mulla on nälkä, vaikka on ihan selvää, ettei niin kuuluisi olla. Tai kun normaalisti syödään esim. karkkia niin raja yleensä tulee vastaan, mutta mun tekee koko ajan vaan enemmän ja enemmän lisää. Varmaan ruokavaliohoidolla selvitään tästä, mutta millaisella, koska mulla tätä ongelmaa aiheuttaa välillä ihan ruisleipäkin. Ja ilmeisesti pitää varmistaa ettei haimassa ole ongelmaa.. Mutta katsotaan mitä endokrinologi sanoo maanantaina ja sit jatkuu hommat. Lähete siis lähtee kyllä matkaan, kunhan vaan nyt kaikki tämmöset on tutkittu. Lääkäri meinasi, ettei taysissa päästetä tällaisilla arvoilla kuitenkaan leikkaukseen ilman tutkimusta, joten katsotaan nyt kaikki kuntoon kerralla, niin ei tartte jonotella taysin päässä näiden takia. Tää ei vaan yhtään sovi mun "kaikki mulle heti ja nyt luonteelle" :D

No joo, tällaista siis tänään ja tuli aika puskista, mutta sulattelen tietoo ja yritänolla tyytyväinen et kaikki tutkitaan nyt kunnolla.

Pääsy lihavuusleikkaukseen ja lihavien arvostelu julkisesti

Multa on kyselty paljon, että mitä lihavuusleikkaukseen pääsy vaatii, joten tässä muutama tärkeä asia:

1. Ensinnäkin se vaatii tietenkin ylipanoa. Moni pitää leikkausta helppona tapana laihduttaa, mutta se on kaikkea muuta kun sitä ja sen vuoksi terveyden huolto esittää melko isot vaatimukset. Jos painoindeksi on yli 40, niin leikkaukseen pääsyssä ei ole kunnallisella puolella lisävaatimuksia. Jos taas painoindeksi on alle 40, mutta yli 35, niin pääset laikkeukseen  mikäli sinulla on jokin lisäsairaus lihavuuteen liittyen. Jos painoindeksi on alle 35, voit unohtaa leikkauksen.

2. Sinulla pitää olla todistettavia painonpudotusyrityksiä. Lähtökohtana on siis se, että pitää osata pudotaa painoa. Leikkauksen ideana onkin tavallaan "pakottaa" opettelemaan uudet elämäntavat, koska et voi syödä enää kuten ennen eli saat pidettyä painonm pois. Itselläni on useampi iso pudotus ja nimen omaan ongelmana painon pois pitäminen

3. Edes auttaa asiaa jos sairastat jotain sellaista mihin leikkaus auttaisi, kuten omalla kohdallani sairastan refluksitautia. Mulla on todettu gastroskopiassa löystynyt mahaportti.

Laihduttamisen osaaminen testataan jo lähetteen jälkeen, kun melko lailla kaikki laitetaan ene -dieetille laihduttaan jo sinä aikana kun odotetaan leikkausta.

Olin perjantaina siis verikokeissa ja sokerinrasituksessa ja kaikki arvot oli hyviä ja kuten kuuluukiin viitteiden sisällä, jopa kolesteroli! Miettikää! Minä lihava ihminen, jolle niin moni miss plus size kisan myötä halusi kertoa kuinka me läskit kuollaan diabeetekseen ja kaikkeen muuhun lihavien sairauksiin, olen terve kuin pukki! Verenpaineet on ykkösluokkaiset, sokerinrasituksesta ei olisi voinut juuri parempia tuloksia tulla, verikokeet oli todella hyvät ja tosiaan myös ne kolesteroliarvot, kuten jo mainitsinkin. En kiellä etteikö lihavilla ihmisillä olisi mitään sairauksia, mutta ei lihavuus automaattisesti aina tarkoita sitä, että olet jotenkin huonossa kunnossa ja kuolet sydänkohtaukseen heti ensi viikolla. Väitän, että moni mua hoikempi ihminen on varmasti huonommassa kunnossa kuinm minä itse. 

Miss plus size kisan myötä sain paljon hyvää palautetta, mutta myös negatiivista on tullut. Ihmisillä on outo tapa luulla, että jos laitat kuvan itsestäsi sosiaaliseen mediaan, niin sua saa arvostella. Mun kuviin saatettiin kirjoittaa että, sä kuolet sydänvaivoihin kun oot noin lihava" tai että "olisit ihan kaunis noin 30kg kevyempänä", "sulla on 30 kg liikaa painoo", "ruma läski"jne. Mä en ole sellainen persoona joka lannistuu noista kirjoituksista, mutta lähinnä hämmentää miksi jotkut luulee että se on silti ok kirjoittaa tuollaista. Olen tästä aiemminkin kirjoittanut, että olen todella huolissani lähinnä sen vuoksi että sosiaalisessa mediassa on paljon nuoria tyttöjä, joille kirjoitetaan yhtä rumasti. Kuinka lapsen itsetunto voi kestää sellaista kun on muutenkin yleensä heikoimmillaan teiniaikana, jolloin kaikki ulkonäköpaineet on niin voimakkaita. Mitä liikkuu ihmisen päässä, joka arvostelee toisen ulkonäköä? Instagramissa en niinkään ole saanut negatiivista palautetta, mutta facebokissa olen. Facebookissa olen saanut paljon kaveripyyntöjä vierailta ja se on ihan ok, en enää jukaise kovin henkilökohtaisia asioita siellä, mutta välillä tuntuu, että siellä pyydetään kaveriksi vain sen vuoksi, että voi käydä kommentoimassa toisen ulkonäköä. Toki on kiva saada hyvää palautetta ulkonäköönsä liittyen, mutta tiedän olevani lihava ilman, että sitä mulle erikseen joku käy kertomassa.

Toinen ilmiö jonka olen huomannut, on se että miehet lähettelevät innoissaan kuvia vehkeistään. En yleensä niistä sen enempää välitä, muuten kun naureskellaan mun miehen kanssa, että kyllä toiset miehet voi olla typeriä. Haluisin kyllä, että joku mies valottaisi mulle mitä luulee siitä seuraavan, että lähettää kuvia vehkeestään naiselle. Olen esittänyt tämän kysymyksen muutaman vehjekuvan perään ja saanut vastauksen, että "ai alkoiko tehdä mieli?" Voin kertoa nyt meidän kaikkien naisten puolesta, että ei, ei todellakaan tee mieli sen vehkeen kuvan tai runkkausvideon perusteella sua, tai edes mieli tutustua suhun. Yksi mies tiesi kertoa mulle, että koska olen niin lihava, niin "nyt olisi mahdollisuus munkin saada munaa". Mulla on ihana aviomies, joka hoitaa sen puolen, joten ei tarvitse mun "munan saannista" huolehtia. Toki mulle saa kuvia edelleenkin vehkeistään lähettää - ne kuvat kiertää nykyisin useamman ihmisen, joiden kanssa voidaan yhdessä naureskella niille.

Kohti uutta elämää

Mä laitoin tän mun blogin piiloon yli vuodeks ja aattelin, että pidän sen tallessa itseeni varten muistona. En keksinyt enää mitään kirjoitettavaa, ainakaan sellaista mistä olisi kiinnostavaa kirjoittaa, mutta nyt on tapahtunut jotain sellaista mistä haluan kirjoittaa, kun olen alkanut matkani jotain sellaista kohti, joka muuttaa mun elämän.

Mä en ole hyvä painon hallinnassa ja kun olen pudottanut painoa, niin se tulee aina takaisin. On todella vaikeaa koko ajan "laihduttaa" ja viimeisen vuoden aikana lopetin sen. Miksi laihdutan, miksi en riitä tällaisena kuin olen? Miksi en voi rakastaa itseäni näin, vaan koko ajan pitää inhota itseensä ja soimata siitä miltä näytät, millainen olet ja miten olet epäonnistunut? Miksi pitää aina ajatella että joku muuu on kauniimpi tai jollakulla muulla on parempi kroppa kuin minulla? Mä olen oikeasti laihduttanut 20 vuotta mun elämästä! Oon aina pitänyt itseeni epäonnistujana kun en ole onnistunut pitämään pudotettua painoa pooissa, mutta nyt ymmärrän, että niin oli ehkä tarkoitettukin. Viimeisen vuoden aikana olen oppinut itsestäni paljon. Olen oppinut ettei tarvitse sietää työssä kaikkea, eikä mun tartte revetä jokma paikkaan siviilielämässä. Olen oppinut, että mä olen kaunis sekä sisäisesti, että ulkoisesti ja mun kokoni on ihan vaan muiden ongelma, ei mun. Keväällä osallistuin Miss plus size kisaan joka oli mulle iso henkinen voitto ja polku tuntemaan itseeni vähän paremmin.

Ja vaikka olen sinänsä tyytyväinen elämääni nyt, niin mä olen pitkään miettinyt, että olisi mahtavaa jos mä pääsisin lihavuusleikkaukseen, mutta en ole uskaltanut sanoa asiaa ääneen, kun olen jotenkin ajatellut että en sellaiseen pääsisi. Olin lääkärillä muista syistä ja heitin käynnin lopuksi kysymyksen, että mitä leikkaukseen pääsy vaatisi. Lääkäri innostui asiasta valtavasti ja mulle varattiin seuraavalle viikolle aika lääkärille, jotta asiasta voidaan keskustella. Se aika oli tänään. Ja tiedättekö mitä.? Ensi viikolla lähtee lähete taysiin ja mun matkani erilaista elämää kohden alkaa virallisesti. Lihavuusleikkaukseen pääsyssä menee vuoden verran ja paljon on tehtävä työtä ja tavattava ihmisiä ennen kun matka on päätöksessä ja blogissa pääsette nyt seuraamaan mun matkaa tässä asiassa.

Miksikö sitten aion kirjoittaa tästä asiasta? No ensinnäkin sen vuoksi, että muut ajatusta pyöritelleet tai ehkä jo lähetteen saaneet pääsevät lukemaan kokemuksia MUTTA ennen kaikkea sen vuoksi, että ihmisillä on aivan käsittämättömän huono asenne leikkausta kohtaan. Kun olen kertonut tästä tilanteesta ihmisille, niin olen saanut todella vähän kannustavia kommentteja. Osa on ollut huolissaan leikkauksen riskeistä, mutta kukaan ei ole yhtään huolissaan siitä, että saatan kuolla nuorena esimerkiksi sydänkohtaukseen ylipainon takia - ja kaikessahan on aina riskinsä. Pahimmalta ehkä kuitenkin on tuntunut ihmisten asenne siitä, että olen jotenkin todella huono ja epäonnistunnut kun en ole saanut pidettyä painoa poissa. Olen tiputtanut siis kaksi kertaa ylli 30 kg painoa mun elämän aikana ja sitten lihonut ne takaisin. Pahimmat arvostelijat ovat olleet juuri niitä, jotka eivät tiedä mitään laihdutuksesta ja painonhallinnasta ja siitä mitä on elää tunnesyöjänä. Eihän mun tartte muuta kun syödä vähemmän kun kulutan ja liikkua. -No näinhän se on.. Mulle on myös hienosti osattu kertoa ettei leikkaus tee mua onnellisemmaksi tai saa mun ongelmia katoamaan ja tuntuu todella typerältä kuulla vastaavia kommentteja, koska tiedän varsin hyvin ne asiat. Olen onnellinen ilman leikkaustakin, mutta voin kertoa, että moni mun ongelma kyllä oikeasti katoaa leikkauksen myötä ja onhan se mukavaa olla aikanaan hieman hoikempikin (ihan jo tuon oman aviomiehen mieliksi). Jotenkin tuntuu, että ihmiset eivät hakeudu tähän projektiin, koska muiden asenne on negatiivinen. Mutta kun olen päässyt projektini loppuun, olen normaalipainoinen ja paino pysyy poissa, koska tämän myötä on pakko opetella uudet elämäntavat (joista ei pääse luistamaan kuten ennen). Saattaa olla, että pilkkaajilla osuutämä vielä omaan nilkkaan. En todellakaan ole huono tai luovuttaja kun käytän tän mahtavan ja upean mahdollisuuden. Päin vastoin! Mä olen vahva ja päättäväinen ja ottanut ison askelen kohti parempaa elämän laatua.

Eli voin todeta etten todellakaan ole huono ihminen kun haluan tätä enemmän kuin mitään muuta aikoihin. Ja ennen kaikkea pahaa refluksitautia sairastavana odotan todella leikkausta, koska suurin osa refluksioireista katoaa leikkauksen myötä. Olisin ikinonnellinen jos mun ei tarttisi sittenkään syödä loppuelämääni vatsalääkkeitä.

Tämän viikon perjantaina menen sokerinsaritukseen ja labrakokeisiin ja ensi viikolla valmistellaan mun lähete matkaan. Mun lääkäri on mahtavin lääkäri mitä olen aikoihin tavannut ja on todella sydämestään mukana tässä hommassa ollut kannustamassa mua. Mikäli haluat tietää jatkosta, niin seuraamalla mun blogia pääset mukaan :)