Viimeinkin voin sen myöntää ääneen..

..mä olen nimittäin todella pahan kaamosmasennuksen vallassa. En muista et tää olis ikinä ollut aiemmin näin pahana, mutta mä olenkin käynyt joka vuosi lokakuussa ulkomailla saamassa valohoitoa ja toisen kerran keväällä. Nyt ei olla käyty, eikä keväälläkään ole matkaa tulossa. Sain vinkin hakea mäkikuismaa, joka auttaa lievään masennukseen ja tänään otin ensimmäisen tabletin. Oon vetänyt hillitöntä D-vitamiiniannosta aamuin ja illoin, mutta en ole huomannut et sillä olis kovin isoa merkitystä. Kauhun sekaisin fiiliksin vaan odotan et tuleeko mäkikuismasta jotain allergiareaktioo, kun se on yksi niistä kasveista, joista saattaa jotain tulla. Lääkkeen otosta on nyt vartti, eikä toistaiseksi ole tullut mitään. Parin viikon päästä viimeistään pitäisi alkaa jotain vaikutsta tulla. Luin paljon hyviä kokemuksia tästä ja oivon että mäkikuisma nyt ihan oikeasti auttaisi, tai mun on pakko neuvotella tammikuussa siitä, että pitäisikö mun kokeilla mahdollisesti jotain lääkitystä, että saisin tän olotilan kohenemaan. Oon käynyt juttelemassa psykologin kanssa ja mulle määrättiin viisi käyntikertaa lisää ja tammikuussa pääsen hoitoneuvotteluun psykiatrin kanssa. Tää on tosi ahdistavaa kun ei jaksais yhtään mitään :( Halluisin vaan olla koko ajan kotona ja kotona useimmiten onkin ihan hyvä olla, mutta muu maailma ei houkuta mua yhtään. Mun psykologikin sanoi, ettäen selvästi osaa yhtään rauhottua ja menen koko ajan ja poltan itseni sillä loppuun. Tiedostan sen itsekin ja oon nyt yrittänyt olla paljon kotona ihan senkin vuoksi, mutta sitten tulee vaativia soittoja kavereilta ja ahdistaa se etten ehdi olla kaikkien kanssa tekemisissä. Sen mitä oon tajunnut siellä psykologilla on se, että mä yritän ihan kamalasti miellyttää kaikkia ihmisiä ja musta tuntuu ihan hirveeltä jos joku ei pidä musta. Mun pitäis oppia se ettei kaikkien tarvi pitää musta, eikä mun tartte kantaa kaikkien murheita hartioillani. Näen jokja yö painajaisia joissa munlapsille aina sattuu jotain tai oon ite ihan hirvee niille ja ne on tosi ahdistavia, koska en oikeasti ikinä voisi tehdä niille mitään sellaista miten unissa käyttäydyn niitä kohtaan. Näen painajaisia töistä, sekä nykysestä, että menneistä ja vaikka tuntuu et nukun kun tukki koko yön, niin silti aamuisin on sellainen olo etten ole nukkunt silmäystäkään. En muista et olisin ollut näin väsynyt edes sillon kun noi isommat muksut on olleet pieniä. Psykologi sanoi, että tän väsymyksen taustalla on selvästi jotain muuta kun väsymys ja kyllä mä ite tiedän, että mieli on niin masentunut, että sen takia olen väsynyt. Mutta miten ihminen, jolla ei ole oikeastaan mitään syytä voi masentua näin? Siinäpä vasta kysmys! Mulla on onnellinen lapsuus ja periaatteessa kaikki hyvin, mutta oon sen sortin miellyttäjä ja suorittaja, että poltan itseni loppuun. Nuorempana tätä varmaan jaksoi paremmin, mutta ei enää ja oon päättänyt tehdä muutoksen tähän asiaan. Jos tää olo ei kohennu hoitoneuvotteluun mennessä, niinluultavasti aloitan sen psykoterapian jota psykologi mulle suositteli. Oon tutkinut sitäkin tosi paljon ja ihmiset on saaneet apua siitä tosi paljon. Mä oon velkaa sen mun lapsille ja miehelle, että pystyisin olemaan sellainen äiti kun kesän auringon myötä oon eli hyväntuulinen ja jaksava. Eihän tää tilanne tästä parane muuta kun puhumalla ja muuttamalla omaa asennettaan asioita kohtaan. Huoh..

Kohta salille, niin fiilis vähän kohoaa taas tästä aamusta. Liikunnalla on uskomattoman piristävä vaikutus!

Eilen oltiin koko perheellä Ikeassa ja oli tosi mukavaa! Nuorimmainenkin jaksoi juosta koko Ikean läpi ja vähän päälle ja oli kivaa kun lapsetkin meinas et olis tosi kiva reissu, et mennään pian uudestaan :)

PT- treenin aikaisia muutoksia.

Huomenta! Viimeinkin mulla on pari päivää vapaata ja kukaan ei ainakaan vielä ole oksentanut tytön jälkeen. Eli nyt on mennyt kohta kaksi vuorokautta tytön sairastumisesta, joten voihan olla että meillä käy äärettömän superhyvä säkä ja ei saadakaan tautia :) Tänään askarrellaan tanssiaiskutsut ja mennään miehen kanssa illalla syömään ja näen ekaa kertaa mun parhaan ystävän uuden miesystävän - en malta odottaa!

Otin aamulla kuvia itestäni et miten paljon on tullut eroa tässä pt-treenin aikana alotukseen. Paino ei ole muuttunut, itseasiassa noussut yhden kilon, mutta jotain muutosta on havaittavissa siitä huolimatta :)  Edestä päin otetuista kuvista näkyy hyvin ryhtimuutoksen mikä on tullut hartioihin treenin myötä. Vatsa näyttäisi vähän pienentyneen ja pylly on saanut treeniä saadessaan vähän muotoo ja ylösnousseempaa linjaa. Tämän takia käyn treenaamassa. Nyt on ruokavaliokin sovitettu niin, että painoa tulisi tippua hitaasti pois.

Olo on tällä hetkellä melko hyvä ja virkee (tai niin virkee kun nyt vaan tässä tilanteessa voi olla) ja toivon et pysytään terveenä kaikki. Oon onnellinen et tulee joulu ja joulukuussa on yksi ihana tapahtuma töissäkin ja työkaverikin ehdotti, että mentäis syömään työporukalla tilipäivänä. Työpaikalla tilanne rauhottunut muutenkin ainakin toistaiseksi, joten sielläkin on taas ihan ukavaa olla ja asiat on selvitelty, onneksi!

Eläkeikään noin 34 vuotta enää..

Ehkä mä saan nukkua eläkeiässä? Eilen oli työpaikan pikkujoulut, mutta mua väsytti niin paljon, että teki mieli itkeä. Kaduttaa, että lähdin vaikka olo oli väsynyt jo aamusta asti ja päätä särki. Olihan mulla ihan kivaa, mutta kun en osaa peittää kovin hyvin sitä, että olisin mieluummin kotona nukkumassa. Oon ihan surkeeta seuraa, mutta mä nyt vaan tarvin paljon  unta. Aamulla sitten herättiinkin aikasin lasten takia ja kun olin lähettänyt lapset kouluun, vein nuorimmaisen hoitoon ja menin äidin luo aamukahville. Sinne sain soiton et meidän tyttö on huonovointinen ja hain sen koulusta ja niinhän vaan sillä alkoi yrtsitauti. Huoh.. Noi isommat menee jo sen taudin kanssa mut ton nuorimman kohdalla se tietää hitosti lakanapyykkiä mulle ja valvomista, koska kun oon jo valmiiks väsynyt niin ihan varmasti se oksentaa yöllä. Toiveena vaan on ettei se olis nyt tämä yö, että saan nukkua!!!!!!!!!!! Kunhan vaan toi nuorimmainenkin viittis mennä nukkuun niin pääsisin itekkin. Nää illan nukkumaanmenot on vaan alkaneet venyyn yli tunnin mittasiksi. Mies on nyt kolme yötä putkeen töissä, niin tarttee hoitaa nää iltatouhut yksin. Ja mä oon ihan varma, että meillä on hirvee tautikaaos täällä päällä lauantaina kun viimeinkin päästäis miehen kanssa syömään kavereiden kanssa, niin ei varmasti onnistu. Kaikki suunnitelmat meillä menee nykysin aina mönkään..

Tänään käytiin katsomassa meidän  tanssiaisjuhlapaikkaa ja hämmennyttiin kun sieltä pitää lähtee jo yhdeltä pois. Ensin meinattiin vaihtaa paikkaa, mutta kyllä me nyt päätettiin pitää kyseinen paikka kuitenkin. Viikonloppuna lauantaina tehdään kutsukortit ja sit saadaan ne jakoon ja voidaan odotella juhlien alkua :)

Ilon aiheina kuitenkin se, että tänään oli kiva treeni pt:n kanssa ja huomenna uus treeni :)

Eilisen pikkujouluillan tunnelmia :)

Tää on parhauttaa aamuisin kun herään ja mies on yövuoron jälkeen ladannut mulle kahvinkeittimen valmiiksi <3

Tässä mun tanssiaismekko. Tää näytti paremmalta päällä kun anoppi oli sen nyörittänyt. Tän mä nyöritin ite kokeilumielessä.

En saanut ite vedettyä nyörityksiä kiinni, mutta ne meni kevyesti kiinni kun anoppi nyöritti tän mun päälle :)

Suunnittelua

Meidän tammikuun tanssiaiset lähenee ja fiiliskin on tänään onneksi parempi kun eilen. Töissä oli kiva ilta, joten tulipahan taas muistutus siitä, etten ehkä vihaakaan mun työtä niin paljoo kun luulin..

Meidän tanssiaisten DJ kävi just infoomassa et  nyt on kunnon laitteet musiikille tiedossa ja ens viikolla yritetään päästä katsomaan juhlapaikkaa. Kutsukortit pitäis askarrella lähiaikoina ja varasin tammikuulle parturin ja ajan kampaukseen ja meikkiin. Mulle on tällainen juhlapuku tanssiaisiin, tosin mun puku on vaaleanpunainen, ei valkoinen kuten kuvan puku:

Ellis Bridal 11197

Kummasti sitä vaan löytää todella edullisia pukuja kun vaan viitsii etsiä. Toi puku on lähtöhinnaltaan kalliimpi kun mun oma hääpukuni ja ostin sen konkurssipesäsätä parilla sataa. Uskalsin maksaa sen verran kun tiedän että sen saa kyllä myytyä pois varmasti. Toissa päivänä soviteltiin pukuja mun siskojen kanssa ja kyllä meistä vaan tulee niin hienoja! Toi mun tanssiaispuku on niin hieno et olisin voinut mennä siinä vaikka vihillekin ;)

Ollaan katseltu nyt hyllykköjä ja tv-tasoja olohuoneeseen ja päädytty ainakin toistaiseksi tällaiseen:

Toimitusaika vaan tossa hyllykössä on 10-12 viikkoa. Heti kun saadaan palautuksena perutun matkan rahat niin tilaan ton, jos ei muuta löydy. Ite oon vaan niin tykästynyt tohon ja tiedän jo mietn sen sijottelisin meille ja mieskin tosta tykkää. Mustaa me alunperin etsittiin, mutta ehkä tommonen valkonen mustilla ovilla on parempi kun muutenkin tää talo on aika pimee. Itse kaipaan valoo. Tohon tosiaan tulee mustat stereot ja tummat verhot, niin tulee ihan kivannäköinen. Meillä on kuitenkin tumman harmaa sohva, niin sopis sit kivatsi kaikki yksiin kalustuksena - toisin kun nyt.

Jaahas.. Kaveri tuli kylään, joten täytyy lopetella. Oon kivasti saanut jonkun hemmetin flunssankin päälle tähän. Saa nähdä miten treeni sujuu salilla sen takia tänään :/

Vihaan mun elämääni

Vihaan mun elämääni, se on tän päivän fiilis. Vihaan mun työpaikkaani ja tuntuu ettei mikään oo kivaa. Peruin eilen meidän etelänmatkan, eikä se oikeastaans ureta yhtään. Päätin vaan et mieluummin olohuoneeseen uutta kalustusta, kun matka etelään. Mennään sit syksymmällä vuoden päästä jos siltä tuntuu. Onneksi meillä on tammikuussa tanssiaiset kuitenkin tulossa, niin on jotain mitä odottaa ja viedään lapset laivalle jos kaivataan jotain matkaa. Ja ennen kaikkea kun peruin matkan niin saan jatkaa mun ainoota ilonaihetta - personaltrainer tunteja! Ajatuskin et mun pitää niistä lupua, on semmonen et tuntuu kun koko elämä kaatuis. Ne on mun isoimmat valonaiheet viikoissa!

Mä kaipaisin lepoa ja vapaata, enkä oikein tiedä millaista. Mä oon ihan hilulla koko ajan etten itke kotona kun oon niin sanoin kuvaamattoman väsynyt ihan kaikkeen. Mä en JAKSA siivota koko ajan lasten jälkiä kotona ja sanoo niille mitä pitää tehdä. Eikö ne vois edes kerran viikossa viedä vaatteet pyykkiin ilman et tarttee aina erikseen käskee. Tänäänkin kun taas koko poppoo oli jättänyt Ipadinsä pöydälle keittiöön, oli eka ajatus et annan juniorin rikkoo ne niin saa opetuksen ettei mun joka ikinen hetki tartte olla siirtämässä niitä syrjään. Mun pitäs olla ainakin kaks viikkoa pois täältä niin ehkä täällä joku tajuais kuinka paljon mä koko ajan teen jotain hommaa. Kyllä toi mies tiskaa ja laittaa pyykkejä kuivuriin, mutta kun tää muu yleissiisteys ei sitä tunnu vaivaavan, kun mua taas ahdistaa tää koti kun koko ajan on niin sotkusta ja paskasta. Hetken on aina ihanaa kun imuroi ja siirtelee kamat paikalleen, mutta illalla on sama paskakaaos talossa, eikä tää helpota IKINÄ.

MÄ EN JAKSA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Töissäkin on niin paskaa tällä hetkellä et ahdistaa mennä sinne, eikä siellä ole tällä hetkellä montaakaan ihmistä kenen kanssa haluan edes puhua. Oon yleensä ollut hyvin toimeentuleva työkavereiden kanssa ja ollaan oltu vapaa-ajalla paljon tekemisissä, mutta nykyisellä työpaikalla en taida olla kovin suosittu ja on tosi vittumaista kun tuntuu et on puukko selässä koko ajan kun ei jutella ihmisten kanssa päin naamaa. Vittu kun sais potkut niin voisin olla kaks vuotta kotona (joo niin varmaan jaksasinkin olla :D ) tai sit vois vaihtaa työpaikkaa. Mitään kiinnostavaa ei vaan oo just nyt näkyvissä. Ainakin mulla on tiedossa mistä kaikki on lähtösin siellä, kun työkaverit kaikki puhuu aina jotain ja niistä sitten selviääkin koko homma. Harmittaa vaan hitosti tää yksi henkilö, kun se oli sellainen josta viimeiseksi olisin uskonut et on pahin tilanteen vireillepanija. Mutta ei siitä sen enempää..

Mä oon yrittänyt miettiä et mitä tälle tilanteelle tekis tai mikä mun elämässä olis kivaa tällä hetkellä, mutta kun mikään ei tunnu kivalta. Lapset on joo ihania ja mieskin toisinaan, mutta kun ei me ehditä ikinä miehenkään kanssa sanoo muuta kun moi toisillemme, eikä kumpikaan jaksa paljoo panostaa toisiinsa just nyt. Illat menee siinä et mies kattoo telkkaa ja mä oon tieokoneella ja sit kaadutaan sänkyyn. Ja jos jotain menoo tai huomioo haluun niin ite sitä pitää järkätä tai hakea ja on ollut jo monta päivää semmonen olo, että mä luovutan. En jaksa yrittää kun ei toinenkaan jaksa.

Mä kaipaisin jotain menoo tähän elämään muutakin kun vaan nää hemmetin rutiinit mitkä on samat aamusta iltaan. Joskus toivon et olisin vielä sinkku ja yksin, niin vois tehdä jotain tosi hölmöö ja repäsevää. Ehkä lapset kannattais sittenkin tehdä vasta yli kolmekymppisenä, niin ehtis edes vähän nähdä elämää, eikä vaan jumittua työ ja kotielämään heti kakskymppisenä, niin ei tartte jättää vaan haaveeks kaikkee mitä haluis tehdä.. Huoh..