Ensimmäinen dieettiviikko pian takana

Tänään on ene -dieetin seitsemäs päivä, eli tän päivän jälkeen on viikko takana dieettiä. Tänään ketostixit näytti matalaa ketoosia, ja olokin alkaa olla sellainen. On koko ajan kuuma ja tänään oli eka aamu kun ei ollut nälkä. Olo on virkeä! Kun viimeksi olin ketoosidieetillä, niin kirjoitin siitä joka päivä tähän blogiin. Pääset lukemaan tekstejä tästä. On ollut tosi hyödyllistä nyt seurailla edellistä projektia, koska nyt kuljetaan samaa rataa. Silloinkin elimistö meni ketoosiin vasta seitsemäntenä päivänä, mutta verraten edelliseen kertaan, niin nyt on ollut toisaaalta helpompaa. Viimeksi dieetti vei multa yöunet ja nyt olin ennalta fiksu ja sain reseptillä vahvaa melatoniinia, jota olen ottanut iltaisin. Uni on tullut helposti ja oon nukkunut yöt kun tukki ja joka yö vähintään 10h yönet! Viime yönä nukuin 13 h. Tänään aamulla pohkeet hieman kramppasi ja lihakset on tosi väsyneet koko kropassa. Tuli nyt hyvään väliin mun vapaat, joita suvaitsin kirjoittaa itselleni neljä peräkkäin :)

Tällainen dieetti vaatii kyllä todella ison motivaation, koska nälkä on alkuun todella korventava. Ja se nälkä toisinaan jopa sattuu. Mieliteot on valtavat, etenkin töissä, jossa on vaikka mitä ruokaa tarjolla. Yhtenä päivänä oli pakko kieltää mun tyttöä tekemästä popcornia, koska en tiedä olisinko pystynyt oleen syömättä niitä. Se mikä on jännää tässä dieetissä on se, ettei mun tee makeeta mieli yhtään, mutta suolaista senkin edestä, vaikka en ole yleensä suolaisen perään niin paljon kun makean perään.

Mulla on ollut hankala talvi sen puolesta et oon sairastellut tosi paljon ja se ei ole tyypillistä mulle, kun yleensä en kirveelläkään saa mitään tauteja. Mun poskiontelot on ihan järkyttävän kipeet ja koko ajan siellä on tulehdus päällä, joten ne tutkittiin nyt kunnolla ja siellä todettiin tosi pahat limakalvomuutokset ja se meinaa sitä, että menen leikkaukseen. Mulla on tulevana tiistaina aika taysiin ja sit kuulen asiasta lisää. Toivottavasti leikkaus olisi mahdollisimman pian, jotta ei tarttis elää koko talvee antibiooteilla. Huono puoli on se että sairasloma on sit useamman viikon ja työnarkomaanina tuntuu tosi vaikealta jättää mun työpaikka muiden käsiin, vaikka tiedän että ne sen hienosti hoitaa, mutta kun työpaikka on kuin oma "lapsi" jolle mä elän ja haluan ite hallinnoida asioita. En tiedä miten tuun pärjään kuukauden kesäloman ilman töitä :D

Parasta tällä hetkellä on se, että olen saanut kiinni taas lenkkeilystä ja käynyt tosi paljon lenkeillä kavereiden kanssa. Ihan parasta! Yleisesti tuleva viikko on outo, kun meidän esikoinen on rippileirillä. Kovin on hiljasta nyt jo täällä kotona..

Ravitsemusterapeutin käynti vol. 2

Viimeviikon perjantaina kävin toisella rt käynnillä ja sain aloittaa dieetin, vaikka pientä poskiontelovaivaa edelleen on. Käytännössä homma siis menee nyt niin et oon neljättä päivää ns. kevennyksellä ja viikon päästä tiistaina on punnitus ja sitten alkaa kunnollinen ene. Ene jatkuu 8 viikkoa, jonka jälkeen osa enee 4-8 viikkoa, riippuen miten itse haluan / jaksan.

Aika kova nälkä on nyt jo ja tää kevennysvaihe kyllä tulee tarpeeseen ennen virallista dieettiä. Tässä pääsee pahimmasta makeen nälästä irti ja vähän tottuu tähän hommaan. Kun virallinen ene alkaa, niin saan syödä 500g kasviksia, vähän proteiiniapitoista ruokaa ja 5-6 pussia esim. nutrilettiä. Nutrilettiä mulla nyt on hommattuna monta laatikollista, koska niiden maku on oikeasti hyvä. Olen maistanut muittenkin vastaavia, mutta yleensä ne ovat niin makeita että ällöttää, kun nutrilett taas ei ole niin ällömakea.

Olen päässyt taas vähän liikunnastakin kiinni kävelylenkkien merkeissä ja yritän aktvoitua lisää sillä saralla. Jos vaikka sitten saisi itsensä raahattua kuntosalille vielä jonakin päivänä, niin olisin todella tyytyväinen itseeni. Haluan tuntee lihaksissa sen ihana kivun seuraavana päivänä, mikä seuraa kunnon treenistä!

Tulin juuri hetki sitten miehen kanssa lenkiltä ja loppulenkillä oli tosi kova nälkä. Mielessä pyöri vaan et "ei mä en saa syödä suklaata enää ikinä" tyylinen sisäinen huutoitku, mutta ehkä mä jään henkiin silti :D Ravitsemusterapeutin kanssa puhuttiin paljon mun syömistottumuksista ja sekin totesi, että mulla on selkeä addiktio sokeriin, joten se on asia, joka mun ehdottomasti täytyisi jotenkin käsitellä ja siitä tehtiinkin jo suunnitelmaa eteen päin. Miksi olen addiktoitunut siihen niin voimakkaasti? Miksi kaaikkeen kivaan liittyy mulla aina syöminen ja herkut? Miksi en saa sokerista tarpeekseni kun moni muu saa ja tulee kylläiseksi, miksi minä en tule? Onko kuitenkin parempi luopua sokerista kokonaan kun se addiktoi niin voimakkaasti? Ehkä.. Koska olin melkein vuoden ilman karkkia ja kun söin sitä ekan kerran, niin se maistui ihan samalta ja yhtä mahtavalta kun ennenkin! Miksi monet sanoo, että se maistuu jotenkin yli makealta tai riitti pieni määrä kun mulle ei pitkän tauonkaan jälkeen riittänyt pieni määrä. Siitä puhuttiin myös, että kun paino alkaa tippua niin toivottavasti makean himoa voi laittaa ainakin osaksi reaktiivisen hypoglykemian piikkiin, mutta ei se täysin siitä johdu.

Rt esitti myös hyviä kysmyksiä mun sukuhistoriaani kohtaan, että onko meillä esimerkiksi alkoholismia, eli addiktoituuko meidän suvussa ihmiset helposti johonkin ja onhan meillä. Rt sanoi, että mun sukutekijät saattaa aiheuttaa sen, että vaikka ei varsinaisesti ole tieteellisesti todistettu että sokeri addiktoisi kuten alkoholi ja aiheuttaisi samanlaista riippuvuutta, niin on mahdollista, että olen vastaavasti sokeriholisti, kuten moni on alkoholisti. Kun tekee mieli makeeta niin keksin aina keinon saada sitä ja käyttäydyn kuin "alkoholisti" sen suhteen tietyissä tilanteissa. Tulen vihaiseksi jos en saa sokeria ja kiukuttaa ja ajatukset pyörii vain sen ympärillä kunnes tarve on hetkellisesti tyydytetty. Onhan toi aika kaukaa haettua, mutta jotain siinä on. Sanoin rt:lle myös siitä ekaa kertaa ääneen, että mua pelotti viime syksynä kun mun teki ihan kamalasti mieli viiniä joka päivä, siis ihan todella odotin vaan iltaa jos voisin ottaa lasillisen tai pari viiniä. Rt sitten kysyi että millainen olo siitä tuli ja sanoin että se tunne mikä seuraa siitä kun alkaa tulla se pieni hiprakka tuntuu kivalta. Yleensä kun juo alkoholia niin se tuottaa aivoissa mielihyvää ja aiheuttaa täten myös riippuvuutta. Sellaisen jännän huomion tein, että kun aloitin ssri -lääkityksen ahdistukseen, niin alkoholi ei ole enää tehnyt mulle samaa oloa, eikä myöskään tee mieli sitä, kuten aiemmin teki. Voi tämäkin olla kaukaa haettua, mutta kun ahdistus loppui serotoniinitasojen noustessa lääkityksen myötä, en ole kokenut alkoholin noustessa päähän enää samanlaista mielihyvää. Jotenkin syksyllä koin pelottavia hetkiä alkoholin suhteen ja mietin että onko mulla mahdollisuus tulla alkoholistiksi vai tekikö mun vaan mieli viiniä osittain myös maun vuoksi? Vaikea sanoa, kun en henkilökohtaisesti tunne ketään alkoholistia ja osaa sanoa, onko syytä luopua siitäkin, että voiko tilanne johtaa joskus johonkin pahempaan..? Olen selkeästi vahvasti addiktoituva ihminen. Tupakasta sentään pääsin eroon, mutta sen tilalle taisi sitten tulla tuo sokeri.