Tää dieetti tuntuu extravaikeelta kun paino ei vaan putoa kunnolla. En jaksa enää tätä kituuttamista. Jos olis edes joku etappi tässä leikkaushommassa, niin olis paljon helpompaa, mutta kun ei ole. Ei ole mitään. Ei kertakaikkisesti yhtään mitään. Pääsen toukokuun loppuun mennessä, luki kirjeessä, mutta todellisuus on että tuskin pääsen siihen mennessä kun on seurannut taysin jonotilannetta. Vaasassa pääsee leikkaukseen lähetteestä puolessa vuodessa ja täällä ei pääse edes ensikäynnille. Suututtaa. Ja ennen kaikkea alan kyseen alaistaan koko hommaa. Tuntuu niin helvetin epäreilulta joutua pitään tätä hiton kitukuuria vaan todistaakseen, et musta on tähän ja saada seuranta terveydenhuollon kautta, kun olis vaikka kuinka paljon valokuvia näyttää, että kyllä mä perkele osaan laihduttaa. Alkaa tuntua ihan vittuilulta koko homma. Mutta minkäs teet, jos ei kerran valokuvilla todistettu painonpudotus ole sama kun terveydenhuollon seurannassa, niin eipä sillon mun mielipiteitä kysellä. Tää odottaminen on ihan kohtuutonta. Ei uskalla suunnitellakaan mitään, jos sattuu tuleen aika, tai jos se leikkaus on seuraavan vuoden aikana, kun ei halua siirtää aikoja, joiden uudelleen saamiseen kuluisi taas ihan kohtuuttomasti aikaa. Mä niin toivon, että löytäisin jostain sen rahan ja pääsisin yksityisen kautta, niin tää homma etenis nopeesti ja pääsisin elään uutta elämääni. Alkaa ihan hiukan katkeroittamaan tää homma. Tänään mä sorruin syömään. Enkä tiedä mistä löydän motivaation tähän hommaan takaisin.
Tänään on myös Miss Plus Size finaali. Enkä mä pääse sinne. Se oli melkein tiedossa, kun ei vaan ole nyt varaa lähteä ja pitäisi tehdä muutama työjuttukin vielä tänään. Sekin harmittaa. Olis niin ihana kokea taas sitä tunnelmaa mitä viime vuonna oli. Laittaa itsensä hienoksi ja olla hetki joku muu kun mitä mä oikeasti olen. Ehkä se missi hommista tekikin niin ihanaa, kun sain olla hetken aikaa hieno ja kokea jotain sellaista mihin tällainen tavis ei mitenkään pääse kiinni. Tunsin itseni kauniiksi ja upeaksi. Nyt tunnen itseni kaikeksi muuksi kuin sellaiseksi. Olisin niin kaivannut yhden illan jossa olisin päässyt taas tuntemaan itseni upeaksi ja viettämään aikaa ihanassa seurassa ja juomaan muutaman lasin kuohuviiniä. Mutta ei.
Tässäpä tämä valitus. On tässä muutama kyynelkin tipahtanut viimeisen tunnin aikana. Jos tänään olen pohjalla ja yritän kasata taas itseni huomiseksi. Huomenna on silti kiva päivä edessä. Musta tulee ekaa kertaa mun elämässä auton omistaja, joka on myös mun nimissä.
Tsemppiä kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti