Ja iso vitutus!!! Mä olen kyllä toisinaan niin tosi typerä ettei mitään järkee. Mun kaveri oli laittanut nettiin ilmoituksen et myy niiden divaanisohvan pois muutamalla satasella ja mä sit hetken mietittyäni aattelin et hitto ostetaan se pois kun ollaan semmoista himoittu jo pitkään. Oon nähnyt sen sohvan ja ihan ok kuntoiselta vaikutti sillon kun oon siinä istuskellut. No mä sit laitoin ilmotuksen et joku vois hakee meiltä sen meidän vanhan pienen pois, etten mä viitti siitä hintaa pyytää kun istuintyynyissä on sisäosat hajalla vähäsen vaikkei näy ja entisen omistajan kissa on raapinut pohjakankaat riekaleiks. Muuten se oli kyl siisti, paitsi istuintyynyn kangas hajonnut yhdestä kohtaa ja pesin vielä kankaatkin jolloin yleisilme jäi tosi siistiksi ja ajattelin et nyt sen kehtää jollekin antaa et saadaan hakee uus kotiin. Mun kaveri sit selvittikin et sohva on ihan hyvässä kunnossa ja et siinä on yks pieni sauma repeemä jota ei näy ja kynsilakkaa tippunut yhdelle sohvatyynylle, mut et sekin on läpinäkyvää ja et kissankarvat tulee kaupan päälle. No joo, en mä odota priimaa parilla sataa saavani joten sanoin ettei mua tommoset haittaa. Eilen sit seikkailujen kautta (jollon iski jo fiilis ettei pitäs hakee sitä sohvaa) saatiin se tuotua kotiin ja kun olin imuroinut sohvan, niin meinas itku päästä. Kankaat on ihan järkyttävän paskaset ja rahin istuintyynyssä on reikä ja koko sohva on sen näkönen et sen olis voinut hakea suoraan kierrätyskeskuksesta. Onneksi mä en ollut maksanut sitä vielä, kun oli sovittu et maksan perjantaina tilistä ja soitin sit et jos meinaa rahaa siitä saada, niin kyl se pitää myydä jollekin muulle kun meille. Me viedään se nyt sit takasin, kun en mä halua ton kuntosta sohvaa edes ilmaseks mun olohuoneeseen. Ei mun koti mikään kaunis ole, mutta ei meillä huonekalut silti ole paskasia ja ränsistyneitä. Todettiin tän mun kaverin kans et ongelma nyt on se et niiden olohuoneessa on tosi himmee valaistus kun mulla valohulluna on taas aivan tajuttoman kirkas valaistus, joka tuo kyl sit kaiken esille mitä kankaissa on. Kaikki on mulle nyt jälkiviisaillut et olisit tarkistanut sen sohvan ensin ja se tuntuu tosi paskalta koska niinhän mä tein ja siinä ei ihan todella kaverin valaistuksessa näkynyt tommosia virheitä :( Onneks mies ei ole vittuillut mulle asiasta vaan totes vaan et onhan toi sohva aivan sairaan mahtava löhösohva ja yritti sit et eikö siihen vois vaan jonkun lakanan laittaa päälle ja pidettäs se mut en mä haluu vieläkään siitä mitään maksaa. Mut meillä ei nyt ole siis sohvaa kun menin sen meidän parempikuntoisen antamaan pois (eikä siinä, hyvään kotiin se lähti). Ei auta muu kun nyt sit ostaa uusi sohva, eikä se mua sinänsä haittaa, mutta kun en olis uutta halunnut tähän tilanteeseen kun on vielä pieni lapsi talossa. Mutta löysinkin jo yhden ja ostan sen nyt uutena kun en todella halua enää tämmöstä painajaista jonkun vanhan sohvan kans ja se uus on nyt kans tommonen tummanharmaa XL -löhösohva ja siinä on likaa, vettä ja kulutusta kestävät kankaat ja PESTÄVÄT PÄÄLLISET!! Ja maksaa enemmän kun pari sataa :/
Tää on nyt sarjaa epäonninen siis, kun pesukone hajos ja samaten painepesuri ja sit epäonninen sohvan osto ja sit vielä toi et meidän koira on kipee. Rahaa saadaan siis meneen taas kaikkeen typerään kun pitäs saada säästettyä.. En saanut edes eilen koiralle aikaa lääkäriin joten se on tänään yhdeltä. Enkä meinannut yöllä saada nukuttua kun toi koira haisee ihan semmoselle mädäntyneelle verelle ja meinasin yökätä aina kun se liikahti ja haju tuli nenään. Nukuin koko yön miehen puolella sykkyrässä peiton alla etten olis oksentanut. Ja kun mies tuli aamulla töistä niin koira ei noussut edes katsomaan sitä. Syömässä sit kävi ja tuli takas nukkumaan, enkä mä meinannut saada sitä pois makkarista et mies sais rauhassa nukkua yövuoron jäljiltä, vaan jouduin sananmukasesti raahaamaan sen pois sieltä. Nyt toi koira vaan luimistelee eteisessä ja eilen se ei ollut suostunut meneen edes ulos kun mun sisko oli yrittänyt laittaa sitä pissalle. Harmittaa ihan hitost ettei niissä hemmetin lääkäreissä ollut jo eilen aikoja kun olis kyl oikeasti tarvinnut saada koira lääkäriin jo eilen :(
Äh, meen herätteleen tän pesueen hoitoon ja kouluun ja ite meen rutistaan päiväks taas mun tätin firmaan. EIlen työt sujui jo tosi hyvin ja oli hyvä fiilis lähtee kotiin töistä. Kaipaan kyl omaa virallista työtäni ja työkavreita ja ne olikin jo eilen manaillut et koska hitossa mä tulen takasin :D ENs viikolle mulle oli kirjattu töitä maanantai-illalle ja sit viikonloppu, joten mulla on neljä vapaapäivää ja ne todella tulee tarpeeseen <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti