perjantai 11. huhtikuuta 2014

Ero on nyt virallinen

Mulla on tänään aamuvuoro, jonka jälkeen tuun kotiin, vien lapset anopille, meen koiran kanssa lenkille ja sit saan muutaman tunnin nauttia omasta seurasta! Ihanaa! Taidan syventyä kirjottamisen pariin pitkästä aikaa, jos vaan jaksan. Kauheesti tekis mieli kirjottaa, mutta  kun ei ole aikaa ollut siihen yhtään.

Meidän juniorilla on tänään 2 -vuotissyntymäpäivä ja eilen tuli virallinen päätös käräjäoikeudesta että me ei miehen kanssa olla enää naimisissa! Hui! Jännää ja pelottavaa ja mies ei luvannut eilen mennä mun kanssa kihloihin kun meillä on nyt tää parisuhde :D Mut eipä häihin ole enää kun kolme kuukautta, vaikka ihan vähän kirpasee ettei ens viikon maistraattiin meno onnistunutkaan - toisaalta ihanaa saada ihan aidot häät kesällä.

Kävin salillakin eilen ja ei se treeni nyt vieläkään superhyvin kulkenut - paremmin kyllä kun keskiviikkona, mutta en ole tyytyväinen. Pidän nyt sit edessä olevan viikon kevennysviikkona ja ihan hyvään väliin tuli kun sain eilen jäykkäkouristusrokotuksen ja käsi on ihan kipee sen takia. Nuorimmainen sai samalla kertaa hepatiittirokotuksen ja täytyy myöntää et oli hyvä rokottaja kun ei edes huomannut et se pisti, ei edes juniori! Illalla kyllä sitten poitsun kanssa voivoteltiin meidän "pipejä" ja otettiin laastarit yhdessä pois. Ja kun tänään tuli pikkumiehelle ikää se 2 vuotta, niin eilen tuli pottaan ekaa kertaa isompi hätä, muutenhan on saatu hienosti pissoja tuleen sinne ja eilenkin poika oli ilman vaippaa koko illan, eli hienosti alkanut pottailu!

Kolme viikkoa lomaan ja mun pomo sanoikin juuri ettei saanut laitettua mulle juurikaan vapaita ennen reissuun lähtöä, eli kolmen viikon putki nyt sit päällä. Ens viikolla sentään on kaksi päivää vapaata, mut siitä eteen päin ilmeisesti ei ole, eikä se nyt haittaakaan kun on se matka ja tartten nyt hyvät tilit kun häät lähenee! Toivottavasti löydän Turkista jotkut ihanat kengät häihin itelleni niin olis sit semmoset joita ei heti tule vastaan Suomessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti