..mä olen nimittäin todella pahan kaamosmasennuksen vallassa. En muista et tää olis ikinä ollut aiemmin näin pahana, mutta mä olenkin käynyt joka vuosi lokakuussa ulkomailla saamassa valohoitoa ja toisen kerran keväällä. Nyt ei olla käyty, eikä keväälläkään ole matkaa tulossa. Sain vinkin hakea mäkikuismaa, joka auttaa lievään masennukseen ja tänään otin ensimmäisen tabletin. Oon vetänyt hillitöntä D-vitamiiniannosta aamuin ja illoin, mutta en ole huomannut et sillä olis kovin isoa merkitystä. Kauhun sekaisin fiiliksin vaan odotan et tuleeko mäkikuismasta jotain allergiareaktioo, kun se on yksi niistä kasveista, joista saattaa jotain tulla. Lääkkeen otosta on nyt vartti, eikä toistaiseksi ole tullut mitään. Parin viikon päästä viimeistään pitäisi alkaa jotain vaikutsta tulla. Luin paljon hyviä kokemuksia tästä ja oivon että mäkikuisma nyt ihan oikeasti auttaisi, tai mun on pakko neuvotella tammikuussa siitä, että pitäisikö mun kokeilla mahdollisesti jotain lääkitystä, että saisin tän olotilan kohenemaan. Oon käynyt juttelemassa psykologin kanssa ja mulle määrättiin viisi käyntikertaa lisää ja tammikuussa pääsen hoitoneuvotteluun psykiatrin kanssa. Tää on tosi ahdistavaa kun ei jaksais yhtään mitään :( Halluisin vaan olla koko ajan kotona ja kotona useimmiten onkin ihan hyvä olla, mutta muu maailma ei houkuta mua yhtään. Mun psykologikin sanoi, ettäen selvästi osaa yhtään rauhottua ja menen koko ajan ja poltan itseni sillä loppuun. Tiedostan sen itsekin ja oon nyt yrittänyt olla paljon kotona ihan senkin vuoksi, mutta sitten tulee vaativia soittoja kavereilta ja ahdistaa se etten ehdi olla kaikkien kanssa tekemisissä. Sen mitä oon tajunnut siellä psykologilla on se, että mä yritän ihan kamalasti miellyttää kaikkia ihmisiä ja musta tuntuu ihan hirveeltä jos joku ei pidä musta. Mun pitäis oppia se ettei kaikkien tarvi pitää musta, eikä mun tartte kantaa kaikkien murheita hartioillani. Näen jokja yö painajaisia joissa munlapsille aina sattuu jotain tai oon ite ihan hirvee niille ja ne on tosi ahdistavia, koska en oikeasti ikinä voisi tehdä niille mitään sellaista miten unissa käyttäydyn niitä kohtaan. Näen painajaisia töistä, sekä nykysestä, että menneistä ja vaikka tuntuu et nukun kun tukki koko yön, niin silti aamuisin on sellainen olo etten ole nukkunt silmäystäkään. En muista et olisin ollut näin väsynyt edes sillon kun noi isommat muksut on olleet pieniä. Psykologi sanoi, että tän väsymyksen taustalla on selvästi jotain muuta kun väsymys ja kyllä mä ite tiedän, että mieli on niin masentunut, että sen takia olen väsynyt. Mutta miten ihminen, jolla ei ole oikeastaan mitään syytä voi masentua näin? Siinäpä vasta kysmys! Mulla on onnellinen lapsuus ja periaatteessa kaikki hyvin, mutta oon sen sortin miellyttäjä ja suorittaja, että poltan itseni loppuun. Nuorempana tätä varmaan jaksoi paremmin, mutta ei enää ja oon päättänyt tehdä muutoksen tähän asiaan. Jos tää olo ei kohennu hoitoneuvotteluun mennessä, niinluultavasti aloitan sen psykoterapian jota psykologi mulle suositteli. Oon tutkinut sitäkin tosi paljon ja ihmiset on saaneet apua siitä tosi paljon. Mä oon velkaa sen mun lapsille ja miehelle, että pystyisin olemaan sellainen äiti kun kesän auringon myötä oon eli hyväntuulinen ja jaksava. Eihän tää tilanne tästä parane muuta kun puhumalla ja muuttamalla omaa asennettaan asioita kohtaan. Huoh..
Kohta salille, niin fiilis vähän kohoaa taas tästä aamusta. Liikunnalla on uskomattoman piristävä vaikutus!
Eilen oltiin koko perheellä Ikeassa ja oli tosi mukavaa! Nuorimmainenkin jaksoi juosta koko Ikean läpi ja vähän päälle ja oli kivaa kun lapsetkin meinas et olis tosi kiva reissu, et mennään pian uudestaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti