sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kevät väsymystä..

Nyt iski kateus!! Mun kaveri oli maksanut itselleen 10 viikkoa Jutan valmennuksessa superdieettiä ja mää haluan kanssa! Tää kaveri siis laihtunut myös todella paljon vuosien varrella ja alottanut tehokuntoilun jonkin aikaa sitten. Voi mistä löytäisi itsellekin motivaatioo. Tuntuu et oon kävelevä zombie tällä hetkellä. Kevätaurinko piristää ja tänäänkin oli helppo heärätä juniorin kanssa kuudelta, mut silti jotenkin apee olo ja motivaatiot ihan kaikkea kohtaan hukassa. Onkohan iskenyt kevät väsymys vai onko lupa alkaa olla väsynyt kun tietää kohta saavansa viikon loman? Tekis mieli vaan mennä viltin alle sohvan nurkkaan ja olla siellä ihan yksin vuorokausi. Ehken uusi johtava työ ja pieni taapero, joka ei osaa nukkua kunnolla, ei ole hyvä yhdistelmä..?

Mulla oli vuoropäällikkökoulutus mun työpaikan ketjun kouluttajalta vähän aikaa sitten ja eilen kun menin töihin oli oma pomo vastassa ja sanoi kouluttajan kehuneen et mussa on runsaasti päällikköainesta. Sanoinkin sit leikillään et sen pitää varoo etten kohta istu sen pallilla, mut päätin sen nyt toistaseks antaa pitää työnsä, vaikka se ehdottikin vaihtoa leikillään hetkeks aikaa. Mä viihdyn liikaa kotona nykysin, musta ei olis johtajaks! Mut toisaalta jos tässä nyt hoitaa työnsä hyvin niin vuosien varrella voi olla etenemismahdollisuuksia ;)

Eilen oltiin koko perheen voimin ulkona auringossa istumassa ja on kivaa kun nuormimmainenkin viihtyy ulkona. Ei se siellä kovin paljoo mitään touhua, mut kattelee ja ihmettelee ja eilen käytiin kokeilemassa keinumista ekan kerran ja voi miten se oli hauskaa! Luulen et viikko etelän lämmössä ulkoilemassa, niin tota nuorimmaista ei saa enää sisällä pysymään kun pääsee ulkoilun makuun ja sehän sopii mulle kun on kesäkin tulossa :) Pitää hommata vaan vielä itellekin kumisaappaat niin voidaan olla ulkona sadepäivinäkin!

Tänään ja huomenna oon vapaalla ja tänään ihan vaan kotipäivää viettämässä. Puolilta päivin meen jalkahoitoon et saan kesäjalat kuntoon ja huomenna on ystäväpäivä! Ihan hävettää kun ei ole ehtinyt ysäviä nähdä aikoihin, mut nyt ainakin ehdin nähdä muutaman huomenna :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti