Kokoan matkakertomuksia tänne jos jollekin olisi joskus hyötyä näistä meidän kokemuksista.
Ensimmäinen ns. rantaloma jossa olen ollut oli Tjäreborgin kautta varattu matka Flamingo -nimiseen hotelliin
(http://www.tjareborg.fi/bulgaria/albena/flamingo).
Meitä lähti mukaan minä ja silloset kaksi lasta ja kaveripariskunta ja
yksi työkaveri. Ensin koko porukka kokoontui meille illalla ja me
aikuiset valvottiin lähtöön saakka. Lähdettiin ajamaan aamuyöllä
Helsinkiin kahdella autolla ja vietiin autot autoparkkiin. Sieltä sitten
bussilla lentokentälle ja lentokoneeseen. Lennettiin Varnaan ja lento
kesti vajaa kolme tuntia, joten oli lapsille oikein sopiva lentomatka.
Lentokentältä on jäänyt päällimmäisenä mieleen lämpö joka tuntui vasten
kasvoja kun Suomessa alkoi elokuu jo viiletä matkan aikoihin. Saavuttiin
Albenaan joka on ns. suljettu lomakaupunki eli sinne mentiin
vartioitujen porttien läpi. Paikka oli rauhallinen ja siisti
yleisilmeeltään. Saavuttiin hotellille joka oli iso ja hieno. Saatiin
sit avaimet huoneisiin. Me majottauduttiin niin et mä ja lapset ja mun
työkaveri oltiin samassa huoneessa ja kaveripariskunta oli yhteisessä
huoneessa. Huone oli siisti, mukava, mutta pieni. Kun mentiin sisään,
oli siellä ensin eteiskäytävä josta pääsi kylppäriin (kylppäri oli
hieno!) ja sit oli yksi huone jossa oli lapsille kerrossänky ja yksi
parivuode ja parveke. Meidän parveke oli suoraan leikkipaikan
yläpuolella.
Omat lapset oli reissun aikana aika pieniä ja meneviä
joten en kyllä olisi uudestaan lähtenyt reissuun kahden pienen kanssa
ja ollut ainoa vastuullinen lapsista. Olihan mulla ne kaverit matkassa
jotka toki touhus lapsien kanssa paljon, mutta silti toinen oikea
vastuullinen henkilö olisi ollut kiva. Meillä oli hotellilla silloin
puolihoito eli aamiainen ja illallinen ja lapsien kanssa syöminen oli
joskus melko haastavaa kun siellä ei ollut lapsille oikein mitään
paikkaa missä olla kun olivat syöneet ja jouduin itse aina syömään
supernopeasti et pääsin lasten kanssa pois rikkomasta muiden
ruokarauhaa. Aluksi me käytiin väärässä ruokailussa kun hotelli
jakaantuu kahteen osaan, eli olis se meidän ns. huonompi osa ja sit oli
viiden tähden osa jossa siis oli ruokailu astetta parempi. Me ei
tiedetty minne piti mennä joten melkein viikon ajan käytiin paremmassa
ruokailussa kunnes joku tajusi kertoa et meidän kuuluisi käydä
alakerrassa. Oli sielläkin toki hyvä ruoka, mut kun oli viikko eletty
paremmilla safkoilla niin kyllä harmitti siirtyä alas pienempiin ja
vilkkaampiin tiloihin. Muuten ruoka ei ollut superkallista siellä, mutta
asiakaspalvelun taso oli huonoa. Mainittiin oppaillekin siitä, että
hotellin henkilökunta maksullisessa ravintolassa oli todella tylyä.
Oppaat meinasivat että paikallisilla ei ollut ihan vastaavia
asiakaspalveluoppeja ja asiasta oli puhuttu aiemmin jo henkilökunnan
kansdsa että pitäisi kohdella ihmisiä paremmin. Tosi ärsyttävää kun
kaikki mielipiteet kerrottiin niin suoraan ilmeillä meitä palvellessa.
No siihenkin tottui äkkiä, mutta tuli melkosena shokkina aluksi.
Hotellin yhteydessä uoli myös pieni kauppa, mikä oli ihan kiva juttu.
Bulgariassa
rahayksikkö on Leva. Muistaakseni mulla oli 700 levaa rahaa mukana eli
noin 350€ ja se riitti meille viikoksi hyvin lasten kanssa ja sillä siis
ostettiin ruokaa, juomia ja kaikenmoisia hyvyyksiä ja tuliaisiakin.
Lapsille siellä oli paljon kaikkea, mutta maksullista. Iltasin siellä
sai maalata posliiniesineitä, ostaa muotoiltuja hattaroita ja sai
hennatatuointeja. Päivisin pääsi pomppulinnoihin ja kaiken maailman
vuoristoratahökötyksiin. Olihan ne toki melko edullisia, mutta oli kyllä
sen näkösiä ettei olleet missään muodossa turvallisia. Meidän
hotellista pääsi suoraan ostoskadulle jossa hinnat oli sit ihan
turistihintoja ja myynnissä kaiken maailman krääsää paljon. Vessaan jos
tartti päästä niin ilmaseks ei päässyt kun jokaisella ovella oli henkilö
ottamassa maksuja (hotellissa pääsi tietty ilmaseks) ja vessat saattoi
silti olla tosi hirveessä kunnossa. Leikkikenttiä oli alueella paljon
joten me aikuiset saatiin ottaa kahvit ja lapset sai leikkiä sen aikkaa.
Rannalle
meidän hotellilta oli alle kilometri ja rannalta sai muutamalla levalla
vuokrata aurinkotuolin. Ranta oli upeaa ja ihanaa hiekkaa täynnä ja
merivesi kun linnunmaitoa kun oli niin lämmintä. Rannalla oli rantavahti
ja uima-alue oli tarkkaan rajattu kovan aallokon vuoksi. Ei ehken ollut
ihan lapsille paras ranta kun aallokko tosiaan oli melko korkea.
Nähtiin sit meduusakin siellä yksi päivä eikä sen jälkeen huvttanut enää
mennä mereen.
Hotellilla oli upeat allasalueet ja
altaat oli tarpeeksi isoja. Lasten allas oli vedeltään kylmin ja lapsia
ei yhtään kiinnostanut se, vaan halusivat uida renkaalla ja kellukkeilla
syvemmässä vedessä.
Yhtenä päivänä käytiin
vesipuistossa jonka nimi oli aquapolis. Mä en lasten kanss viihtynyt
siellä kun oli selkeesti suunnattu isommille lapsille. Ehkä nyt jo vois
noitten isompien kanssa mennä kun ovat 8 ja 7 mut tollon oli turha
reissu. Muu matkapoppoo kyllä tykkäs siitä. Takseilla me kuljettiin
siellä, eikä ne muistaakseni ihan kovin kalliita olleet, mutta hinta
piti sopia ehdottomasti erikseen ettei tullut huijatuksi!
 |
Lapset altaalla kahlaamassa. |
 |
Altaassa sai ajella maksua vastaan veneellä. |
 |
Lapset merenrannalla leikkimässä. Takana aallokkoa joka siis melko isoa! |
 |
Minä ottamassa aurinkoa rannalla vuokratuolissa. |
 |
Rantahiekka oli täydellistä rantaleikkeihin! |
 |
Veera haudattuna hiekkaan :) |
 |
Lasten hienot hennatatuoinnit! |
 |
Minä ja lapset pitämässä juomataukoa kuuman päivän aikana.. |
 |
Valtteri leikkii hiekalla. |
 |
Aquapoliksessa lasten allasta. |
 |
Aquapoliksessa lasten allasta. |
 |
Minä ja lapset menossa Aqupolikseen. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti