keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Millaista on olla lihava?

Uskokaa tai älkää, mutta lihavana oleminen ei oikeastaan tunnu miltään. Joskus sen jopa unohtaa, kunnes tulee vastaan joku laihdutusmainos, tai joku ottaa asian puheeksi. Ja huomaa sen sillonkin kun vastaan tulee nainen, jolla on hyvä kroppa ja näet mielettömän kyykkypyllyn ja ajattelet et "ai saatana miten hyvä perse, et tollasen mäkin haluisin". Sit on niitä lättänä peppuja, joista ajattelen et no ihan sama oonko tällainen vai tollanen.

Käytiin taas tossa yksi päivä keskustelua siitä mikä erottaa lihavan ja laihan toisistaan, muuten kun koko. Mun hoikat ystävät on jotenkin tosi ihania kun ne aina kauhistuu kun kuulee mun painon ja usein sanoo että "ei kyllä uskois et painat niin paljon" tai useat sanoo, ettei ne huomaa mun painoa kun olen tällainen persoona. Ja tiedättekö ettei se aina ole itselläkään mielessä kun joskus (hieman ilkimielisesti) puhutaan ihmisten ulkonäöstä. On niin helppo arvostella muita, vaikka ei itsekään ole täydellinen. Ja tässä vaiheessa tulikin puheeksi se kun lihavia ihmisiä arvostellaan, etenkin laihat ihmiset. Oli huvittavaa olla joskus mun hoikan ystävän kanssa liikenteessä, kun hän arvosteli erään ihmisen kokoa ja arvosteli kyseisen henkilön syömisiä, että miten pielessä ne oli. Olin viettänyt päivän tämän hoikan ystäväni kanssa ja hän oli aamulla juonut kupin kahvia, polttanut tupakkaa, syönyt kermamunkin, juonut kahvia, polttanut tupakkaa taas ja olimme iltakahvilla yhdessä. Hän oli siis koko päivänä juonut monta kuppia kahvia ja syönyt kermamunkin! Ja hän arvosteli lihavan ihmisen syömistä. Tajuaako kukaan muu miten hullunkurinen tilanne oli? Ja kaiken lisäksi tämä kyseinen ihminen kenestä puhuttiin oli saman kokoinen kun minä. 

Monesti mietin kun "hoikat ihmiset" joilla ei ole ollut painon kanssa ongelmia arvostelevat ihmisten tapoja laihduttaa tai esimerkiksi sitä kun joku pudottaa ene -dieetillä, että kuinka pieleen henkilö tekee kaiken, että mikä oikeus ihmisellä on arvostella muita, joka ei itsekään syö täydellisesti, . Monestihan ihminen joka laihduttaa ruokavaliolla syö paremmin kuin moni muu ihminen ja esimerkiksi ene -dieetti katkaisee syömiskierteen ja pusseista saa kaiken tarvitun ravintoainemäärän vuorokaudelle, mitä arvostelevat ihmiset ei saa. Ihmettelen muutenkin ihmisten tapoja tuomita erilaisia dieettejä. Ene on niistä kaikista pahin, kun eihän enellä voi laihduttaa kun paino tulee kuitenkin takaisin - no minäpä kerron, että kyllä se tulee minkä tahansa dieetin jälkeen, jos et pidä kiinni siitä, ettet palaa vanhaan takaisin. Painon takaisin nousu on ihan ihmisen oma vika, ei sen ene -dieetin. Tiedän ihmisiä, jotka on ene -dieetillä pitäneet painon hienosti pois ja tiedän niitä jotka on taas lihoneet vaikka ovat järkevästi ruokavaliolla laihduttaneet. En yhtään ihmettele, ettei ihmiset osaa laihduttaa kun aina jossain dieetissä on jotain vikaa. Itse puhun viimeiseen asti ravitsemus suosituksista. Luotan niihin, koska niiden osalta on tehty kymmenien vuosien ajan tieteellistä työtä ja muut dieetit ovat vain huuhaata. Toki olen myös sitä mieltä, että laihduttaa saa miten haluaa, jos se toimii, mutta mikä on sitten se tapa jolla painon saa pidettyä pois. Voin kertoa, että jos syö paljon karkkia ja muita sokeripitoisia herkkuja, niin paino tulee takaisin vaikka olisit laihduttanut miten ja se ei ole yhtään niiden mun laihdutuskeinojen syytä :D Inhoan myös sitä kun joku sanoo että lihoin e-pillereiden takia tai lihoin kun lopetin tupakan polton, tai lihoin kun aloitin mielialalääkkeet. Olisiko helpointa aloittaa elämäntapamuutos, jos kohtaa tosiasiat ja myöntää että on lihonut ihan sen vuoksi mitä itse sinne suuhun on laittanut? Toki mielialalääkkeet yms. lisää ruokahalua ja se lisää syömistä, mutta ei se pieni pilleri itsessään lihota. Enkä halua loukata kenenkään mieltä asialla, mutta tämä nyt vaan on fakta. Enkä missään nimessä väitä etteikö olisi lääkitystä joka esim. turvottaa ja nostattaa sen vuoksi painoa, tiedän että sellaistakin sattuu.

Nyt kun oon kirjottanut ihmisten arvostelusta, niin en halua että kukaan ottaa itseensä, koska voin 100 % varmasti sanoa, että kaikki sitä harrastaa enemmän tai vähemmän, liittyi se sitten painoon tai esim. miehen partaan tai viiksiin. Ja kyllä me lihavatkin arvostellaan välillä muita, vaikka se ei aina niin asiallista olisikaan. Mutta siihen perimmäiseen syyhyn mistä aloin kirjoittamaan - miltä tuntuu olla lihava? Itse koen asian niin etten huomaa eroa siihen kun painoni on ollut alimmillaan. Olen edelleen yhtä notkea, olen paremmassa fyysisessä kunnossa kun hoikimmillani, en polta tupakkaa enää ja jalat kantaa ihan yhtä hyvin. Mutta sitten kun tulee tilanne jolloin mies halaa mua, niin kädet ei yllä yhtä hyvin ympärille kuin aiemmin, peilikuva ei näytä niin hyvältä, vaikka toki ihan kivoja vaatteita nykyisin on tämänkin kokoisille. Ehkä en sitten ole vielä niin lihava, että kokisin tämän super isoksi ongelmaksi, ehkä muut tekevät tästä ongelmaa enemmän kuin itse? Mä en muista et mun paino olis sisnänsä ollut koskaan ongelma mulle kun mua ei ole kiusattu tai kukaan ei ole lääkärissä mun painosta mulle juurikaan maininnut paitsi Pihlajalinnan lääkäri (joka ei muuten edes pahoitellut tapahtunutta, enkä ole saanut asiakaspalautteeseeni vastausta). Yksi ainoa kerta on joka on jäänyt mieleen mun elämässäni on se kun istuin yläastellaa ysiluokalla rappusilla ja mun luokan pojat naureskeli takana ääneen et "kauheet selkäläskit". En silloin ollut mitenkään superlihava, mutta tuo on jäänyt mieleen niin että inhoan omaa selkääni vielä tänäpäivänäkin vielä niin että se vaikuttaa mun pukeutumiseen ja minäkuvaan paljonkin. Mulle on aina voinut heittää herjaakin mun painosta ja olen sitä aika rankalla kädellä tehnyt itsekin ja ehkä mä olen hieman tyhmä jos en tajua et joku on tehnyt sitä tahallaan tai ilkeyttään, koska moni mun kokoinen puhuu että on koko elämänsä kuullut pilkkaa koostaan. Jos on varustettu heikommalla itse tunnolla, niin ehkä silloin ottaa itseensä pahemmin pilkan, vai enkö mä vaan sit ole oikeasti siihen törmännyt..? Mutta sen mäkin olen tajunnut, että kun olet lihava niin sua saa arvostella häikäilemättömästi.
Laiha minä
Lihava minä.



Laiha minä.

Lihava minä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti