Työpanikointia

Oivoi kun on taas tapahtunut ja on tapahtunut sellasiakin asioita, joista toivoisin olevani ainakin vielä tietämätön. Meillä töissä meidän johtaja vaihtaa työpaikkaa, mikä tarkoittaa sitä että mun ihanasta työkaverista voisi tulla uusi johtaja ja mulla taas puolestaan olisi toivoa saada tän mun ystävän työ. Oon koko ajan tässä miettinyt että tarvitsen lisää tunteja ja nyt niitä saattaisi olla tarjolla. Mietittiin sitten miehen kanssa et mitä me tehdään ton nuorimmaisen kanssa, että laitetaanko hoitoon ja kun soittelin hoitopaikoista niin löytyi yksi niin ihana perhepäivähoitaja, että päätettiin aloittaa hoito nyt mahdollisimman pian ettei hoitopaikka mene alta. Parin päivän päästä lähdetään sitten tutustumaan hoitopaikkaan ja hyvä tilannehan on se ettei nuorimmainen ole siellä hoidossa joka päivä ja hoitaja halusikin juuri sellaisen lapsen hoitoon - me kun on aina pidetty lapset kotona jos jompi kumpi meistä on kotona. Parasta on se että pystyn sitten tekemään töitä myös päivisin, sillä vaikka iltavuoroa onkin mukava tehdä, niin perheen kannalta aamuvuorot olisi parhaita ja niitä mä nyt aion pyytää lisää. Mutta palatakseni siihen mahdollisesti aukeavaan työhön.. Mä tunnen itseni jotenkin todella typeräksi ja huonoksi ihmiseksi koska koen yhden mun työkaverin erityisen isona uhkana, etenkin jos se paikka haetaan työkkärin haun kautta. Uskon siis että mulla on suuri mahdollisuus saada se ja uskon että olisin hyvä siinä työssä, mutta tää työkaveri on jotenkin niin ihana luonteeltaan ja sillä on enemmän kokemusta esimiestöistä kun mulla. Mä oon jotenkin ihan hirveen mustasukkanen kun ajattelen meitä rinnakkain hakemassa sitä työtä ja en halua tuntea näin! Ehkä se on niin et kestäsin jos joku ulkoupolinen sen työn saisi, mutta en sitä jos joku oma työkaveri saa sen. Mutta ikuinen pssimisti ei pety ja yritän elää sillä tiedolla että se paikka ei ole mun ja oon tähänkin asti ollut tyytyväinen mun työhöni - paitsi en tuntimääriin. Onneksi meidän kohta entinen johtaja lupaili, että saisin kyllä liästunteja sen uudesta työpaikasta ja että olisi kivaa jos olisi siellä joku luotettava työntekijä sen kanssa. Fakta on se etten tiedä voinko mä jäädä mun vanhaan työpaikkaan jos joku tökaveri veis sen työn mun nenän edestä.. Eli juuri tän takia en haluis tietää koko asiasta ja olisin oikein tyytyväinen kaikkeen. Ja ennen klaikeka tulee ikävä meidän pomoa, joka on ollut tosi ihana tän melkein vuoden mitä oon ollut nykysessä työssäni. Ja tylsintä on etten oo saanut edes soittaa mun hyvälle työkaverille kun se on ollut etelässä (minkä kyllä oli ansainnut), mutta kauhean vaikeeta kun ei ole ketään jolle olisi voinut puhua asiasta..

No se siitä valituksesta.. Mun kaaso ei hirveesti lämmennyt mun hääpuvulle ja meinas etten kyllä tule siihen mahtumaan ja et se puku latistaa mun rinnat ihan kokonaan. Käytin puvun ompelijalla joka sanoi et saumoissa on tarvittaessa hyvin varaa päästää et sen saattaisi saada nyt jo lähes sopivaksi. Toisaalta mulle on ihan sama näkyykö mun rinnat vai ei, joten ne saa sit mennä piiloon. Eli vanhassa puvussa pysyn edelleen ja tavoite on siihen änkeytyä. Laihtuminen käy vaan niin hitraasti että ärsyttää. Mietin jo et pitäskö tässä vetästä joku nutrikuuri päälle, mutta kun luen noita xtravaganzan aikasia kirjotuksia niin voi yök kun en halua kokea niitä oloja enää..

Passi ja ajokorttihakemus käyty tekemässä, huomenna  2-vee valokuvaus juniorille, tiistaina laatuaikaa ystävän kanssa ja lauantaina häämessut, joten ihana viikko edessä  :) Kohta töihin aamuvuoroon..