Elämäntapamuutoksia: Koiria ja ampiaisia

Olipa toissa iltana mukava ilta. Juotiin miehen kanssa viiniä ja nautiskeltiin kahden kun lapset oli menneet nukkumaan. Kierreltiin pihaa ja suunniteltiin mitä remppoja talon ulkopuolelle voisi tulevaisuudessa tehdä. Suuret on suunnitelmat, rahotus vaan puuttuu! Eli lottovoittoa tai isoa perintöä odotellessa (emme siis remppaa taloo ikinä).. Nyt kun mä alan tottua viimeinkin miehen läsnä oloon, eikä mua ärsytä niin sit se jo lähtee takas Afgoihin huomenna :( On tää vähän sellasta et aina kun se tulee niin pitää "tutustua" uudelleen..

Eilen oli kyl taas sellainen tapahtumien päivä ettei mitään järkeä. Poika leikitti tota meidän nuorempaa koiraa jolla on tapana tehdä leikissä sellaista haukkaamishyökäystä. Ei ole mitään aiemmin käynyt mut nyt onnistui poikaa haukkaamaan otsaan, tai pikemminkin hampaat kolahti otsaan. Ei onneksi jäänyt jälkeä mut kyllä ärsytti toi koira pitkän aikaa. Se on muutenkin alusta asti ollu tommonen hammastaja ja se on opetettu ottaan aina lähin tavara suuhun kun tulee vieraita ettei se koita ottaa vieraan kättä suuhun tai pidä sellasta hammasnypyttämistä. Ei se siis pure, mutta on tosi ärsyttävää kun sillä on niin kova tarve saada hampaidensa väliin onnostuessa jotain ettei se käytä hampaitaan leikissä. No se on labradorinnoutajien rodunomainen juttu kun ne on tehty työskenteleen suullaan. Mut hyvin se on sujunut ja mun kenkiä löytyy pitkin taloo aina kun koira ottaa niitä suuhunsa ja se siis on todella vain suuhun ottoa, sillä kengät eivät ole kärsineet vahinkoa. Pentuna koira sitten tuhoskin aika paljon kaikkea ja lopulta aloin jättää sille lehti ja pahvilaatikkopinoja keittiöön et sai tuhota niitä eikä taloa. Toimi. Mutta oli aika vittumaista siivota niitä roskia ympäri taloa. Ei vieläkään ole yhtään koirakuumetta ollut vaikka oma koira on saanut pentujakin. En kestäs sekunttiakaan sitä pentuaikaa! Olihan ne pennut sulosia mut kun niitä roikku kahdeksan varpaissa kiinni aamuisin kun herättiin, niin oli rakkaus kyllä kaukana. Tosin nyt kun pennut on jo pari vuotiaita niin niistä on tullut todella ihania ja rakastettavia. Muutama asuu tässä lähellä ja tapaillaan säännöllisesti ja se on mukavaa :)

Toinen mitä eilen kävi oli se kun poika oli kaverinsa kanssa metsässä purolla leikkimässä ja oli astunut polun sivuun ja kappas kun siinä olikin sitten maa-ampiaispesä. Ei oo pojat varmaan ikinä niin kovaa juosseet kun eilen juoksivat karkuun ampiaisia! Itse aloin kuunnella sisällä et mitä ulkona tapahtuu ja katsoin ikkunasta kun mun mies hakkaa lippalakilla pojan kaveria ja sit tajusin et pojat on täynnä ampiaisa. Voi sitä äidin riipivää tunnetta katsoa ikkunasta vauva sylissä kun toisiin sattuu ja ei pysty tekeen mitään. Itku pääsi itseltäkin :( Onneksi tuo mies oli nyt lomilla ja osas ottaa tilanteen "haltuun" eli pojilta vaatteet pois päältä ja tapettiin kaikki ampiaiset eikä mies saanut yhtään pistoo vaikka ampiaiset alko senkin kimppuun käydä. Mies jäis sit hoiteleen viimeset ampparit pois kun pojat tuli hysteerisinä sisälle. Ite soitin eka kädet täristen toisen pojan isänpuolelle et heti meille ja sit ensiapuun josta käskivät antaa välittömästi 10mg setiriziinin ja sit mennä ensiapuun käymään. Mies hetken vielä sokeripalalla koitti imee myrkkyjä pois ja sit lähti ensiapuun. Pojat selvis lopulta aika vähällä pistomäärällä, mut henkiset arvet tais jäädä aika syvälle. Ensiavussa pojat sai kunnon kipudropit ja tarkastettiin ettei piikkejä ollu jääny ja sit kotiin lepään. Kyllä poika oli kipee illalla vaikka oli saanut kipulääkkeenkin. Tänä aamuna on molemmat pojat kivuttomia ja virtaa täynnä - tosin eivät taida mennä metsäretkelle hetkeen aikaan..

Teen koirista oman osion tänne jossain vaiheessa, niistä riittää kerrottavaa paljon :) Mutta alla hieman esimakua kuvina..