Mä en ole koskaan tajunnut sellaisia naisia jotka lasten myötä jämähtää kotiin ja ei koskaan huolehdi ulkonäöstään. En mäkään vedä siis mitään pakkelikerrosta naamaan kun ulos lähden mutta mielialaa se kohottaa kun viitsii hiukan käyttää aikaa itseensä. Enkä mä ymmärrä myöskään naisia jotka ei halua lähteä ulos tuulettumaan ja koko elämä pyörii lasten ympärillä. Toki lapset on mulle tosi rakkaita ja tärkeitä mut niin oon mä itekkin ja myös mies. Lähdemme viettämään lapsetonta vuorokautta joulukuussa kahden ja lokakuussa lähdetään etelään koko perheen voimin nautiskelemaan. On ihanaa ottaa kunnon irti otto arjesta auringon alla ja nauttia luksusksesta. Nautin myös siitä että lapset pääsee uimaan ja pitämään hauskaa. Jotenkin se viikko pois kotoa saa koko perheen rentoutumaan ja unohtamaan arjen kiireen. Kaikki ovat hyvän tuulisia lomalta palatessa ja koulukin sujuu lapsilla taas hetken aikaa hyvin. Ja mä todella kaipaan etelään auringon alle kärventyyn. Mä en voi sietää mitään Suomen mökkielämää kun hyttyset syö koko ajan ja vituttaa ja ennen kaikkea mulla täytyy olla lämmin juokseva vesi ja kunnon vessa. Mä en tajua kuinka ihmiset kehuu mökkielämän ihanuutta kun musta on karmeeta käydä huussissa missä kärpäset pörrää, paska haisee ja itikat syö persettä. Järvivesi on kylmää ja en haluu siellä peseytyä ja padassa lämmitetty vesi taas ei pese ketään kunnolla. No mut mä oonkin tällainen puoli kaupunkilainen joka tarttee ympärilleen toimivia asioita.
Äitiysloman jälkeen mun pitäs varmaan alkaa pikku hiljaa päättämään mikä musta tulee isona. Mä en halua palata mun vanhaan työhön takasin! Mä haluan uuden työn jonne on lyhyempi työmatka ja jossa voisin kokea olevani aikuinen. En mä ny vihaa mun nykyistä työtä mut se ei vaan oo mun juttuni. Haluaisin lähteä opiskelemaan mut en oikein tiedä mitä. Multa löytyy nyt jo catering -alan perustutkinto ja painoviestinnän -perustutkinto. Painoviestinnästä sain tarpeekseni konkurssiin menneen työpaikan myötä. Ravintola-ala on ihan kivaa mutta suurin osa on vuokratyöpaikkoja ja en hakua vaihtaa mun nykyistä vakituista työtä sellaiseen. Mulla on myymäläpäällikön titteli työpaikalla mutta toden näköisesti se otetaan pois kun firmalla on uudet omistajat, eikä ne tartte myymäläpäällikköä. Palkkakin siis laskee, inhoan työpaikan uusia tiloja ja työn antajat ei ole niin kivoja kun entinen oli. Suunnittelin nyt aluksi et jään hoitovapaalle vuodeks ja koitan löytää sillä aikaa uuden työn. Haluisin sellaisen et olis maksimissaan 30h/viikko ja ei tarttis laittaa nuorinta lasta hoitoon sen vuoksi et saisi olla kolme vuotta kotona. Olisin mieluiten itse sen kolme vuotta kotona mutta en ole varma onko meillä varaa siihen. Ainakin voidaan yrittää. Ennen kaikkea se on nyt se ongelma et oon todella ollut vuoden myymäläpäällikkönä niin siitä on kurja alentua tavalliseksi rivityöntekijäksi :( Mä tykkäsin olla vastuussa asioissa ja vaikka ite sanonkin niin oon hyvä siinä! Mua ei haittaa tehdä fyysistä työtä, eikä mua haittaa jos työssä on painetta. Oikeastaan mitä enemmän tulee hiki ja joutuu tekeen aivotyötä niin sitä kivempaa! En sano missä oon töissä mutta meillä tulee todella hiki päivän aikana ja osaan tehdä työni niin hyvin ja nopeasti että kovin moni samalla alalla ei siihen kykene. Myös monet on itekeneet kiirettä takahuoneessa joten eipä sovi heikko hermoisille mun työni. Jos työpaikka olis hiukan lähempänä mun kotia niin ehkä siellä voisi jopa olla. Ammattiylpeys mulla on kohdillaan! Toisaalta olis silti kivaa tehdä yötä jossa saisi pukeutua omiin vaatteisiin ja laittaa itsensä edustavaksi. Nykyisessä tulee niin hiki ettei viitsi vaivautua. Palkka ei päätä huimaa ravintola-alalla ja miesvaltasissa työpaikoissa kyselläänkin monesti palkkatoivetta. Koitappa esittää sellainen ravintola-alalla! Hyväksyt ne ehdot mitä on tai sut korvataan uudella työntekijällä. Siks vituttaakin välillä kun isoissa tehtaissa porataan kun palkkaa ei nosteta ja saadaan muutenkin 16e/h ja siihen lisät päälle ja kaikesta muustakin inistään ja lakkoillaan heti. Mä antasin mitä vaan kun sais niin hyvän palkan! En yhtään ihmettele et Suomesta katoo tehdastyöpaikat kun ollaan itse saatu tilanne siihen et ollaan kalliita työntekijöitä ja sit saikutellaan ja työnantaja saa kärsiä kaikesta. Sen vuoks en yhtään ihmettele et ravintola-alallakin on vuokrafirmojen kautta työntekijät - oikeastaan aika fiksua kun sit paskoista pääsee helpolla eroon! Argh!! No mut ei kai pitäs valittaa. Ainkin mulla on vakityö jossa työajat joustaa..
Jalkahoidon jälkeen lakatut kynnet |
Ripsipidennykset |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti