Mikä ajaa mut syömään?

Nälkä vaivaa tällä hetkellä. Kalorilaskuri näyttää 1693kcal. Päivään on mahtunut easy diet ruokia, mutta myös muuta ruokaa. Suu vaan kärsii tästä syömättömyydestä. Nälän tunteen kestää, mutta on vaikeaa olla syömättä koko ajan. Söin muutaman palan real -leipää, porkkanaa ja jogurtin päivän easydiet ruokien lisäksi. Kroppa tulee olemaan varmasti ihmeissään tästä laihdutus urakasta!

Haluan koittaa miettiä mikä mut ajaa syömään, kun kerran väitetään että ihmiset on tunnesyöppöjä. Ensin kielsin asian, mutta loppupeleissä alan olla asiasta samaa mieltä. Mistä mun lihominen sitten alkoi?
1.Ehkä siitä kun sain ensimmäisen anafylaktisen shokkini, eli todella vakavan allergiareaktion. En sairaalassa tajunnut kuinka paha tilanne oli, mutta muutama päivä sen jälkeen alkoi hahmottua todellisuus eteen. Pelkäsin jatkuvasti sitä että saan uuden reaktion ja kuolen. Pelkäsin niin pahasti, että sain töissäkin paniikkikohtauksen, johtuen siitä että olin kuumeessa tajuamattani ja luulin sen johtavan kuolemaan. Näin jälkeen päin kuulostaa itse asiassa todella typerältä! Anafylaktisia shokkeja on ollut kaiken kaikkiaan kolme, yksi aiheutti keskenmenon. Syy epäselvä, paitsi siltä osin, että rasitus on yksi osasyy kun ne tulivat aina lenkillä.
2. Olin sinisilmäinen ja lähdin osakkaaksi 14% työpaikkaani. Meille tarjottiin se mahdollisuus, että pyörittäisimme itse "työpaikkaamme" ja sillä ehdolla saatais pitää siis työpaikat. No mä lähdin mukaan. Kaikki meni pieleen. Toimitusjohtaja ei osannut työtään yhtään, asiakkaat eivät saaneet tilauksiaan ja mä laskuttajana tajusin alle puolessa vuodessa että konkurssi on edessä pakostakin. Tosin se vei kaksi vuotta aloituspäivästä että se firma saatiin nurin, niin kauan kaikki antoivat armoa maksamattomista laskuista ja koko ajan sai lisäaikaa maksuille jolloin ne vaan kerääntyivät. Onneksi yritys oli osakeyhtiö, mutta itse en varsinaisesti tajunnut että mun prosenteilla ei ollut vaaraa saada seurauksia. Tuntui vaan niin väärältä kun raskauden vuoksi irtisanoin itseni hallituksesta kun tiesin että konkurssi on väistämätön, eikä kukaan uskonut, joten halusin osoittaa mieltä asiasta. Kukaan ei silti tehnyt asioille mitään, mutta mulle suututtiin erosta. Lopulta vietiin oikeudet tietää firman laskuasioista yms. ja sain syyt niskoilleni firman huonosta menestyksestä. Helppoa kun ei ollut mitään sanan valtaa.. No se siitä vuodatuksesta, onneksi pääsin eroon siitä työpaikasta, mutta mielen terveyden se meinasi viedä. Olin todella loppu sen työpaikan vuoksi ja en saanut nukuttua ja itketti ja masensi koko ajan.
3. Mies oli neljä kuukautta rauhanturvaajana ja multa katosi kontrolli lasten kanssa kotona ja musta kehkeytyä kaameimmista kaamein hirviöäiti. Kävin perheneuvolassa silloin puimassa asiaa ja oli kova paikka todeta että ehkä vika olikin mussa eikä lapsissa. Annoin koko ajan negatiivista palautetta, joten ei ihme että lapset voi huonosti.
4. Meidän esikoinen on todella vilkas. Aina sattuu ja tapahtuu. Meillä kotona sujuu hyvin ja poika on ihana, mutta koulussa koulumatkoilla poikaporukalla on pitänyt hölmöillä. Ei mitään vakavaa, mutta ovat menneet paikkoihin mihin ei saisi. Pahimman ahdistuksen aiheuttajana on ollut muiden luokkakaverien äidit jotka ovat kieltäneet lapsiansa leikkimästä mun pojan kanssa kun sen läsnäollessa töppäillään. Jep muiden lapsilla ei ole aivoja? Lapsi ei ole tehnyt mitään väärää kun sanoo äidille etää kaveri yllytti? Selvä, älä sit leiki sen kaverin kanssa. Mun oma poika sanoo että ne muut kaverit yllytti, eli mikä on totuus? MUTTA itse äitinä en IKINÄ kieltäisi lastani leikkimästä kaverinsa kanssa. Mun mielestä vanhemmat vajoo lasten tasolle sillä että kieltävät leikkimisen, sillä miltähän se mahtaa pienestä pojasta tuntua kun kaveri sanoo ettei äiti anna sun kanssa leikkiä..? Eikö vanhemmat tällä tee henkistä väkivaltaa? No mutta vastuun siirto muille on aina pop, sillon ei tartte ajatella että oma lapsi tekisi pahaa..
5. Kolmas lapsi. Ei, lapsi ei ole se stressin aiheuttaja, mutta se odotus. Koin kaksi keskenmenoa ennen kun kolmas lapsi todella syntyi ja ne olivat henkisesti todella raskaita. Kukaan ei pysty ymmärtään sitä surun määrää minkä kohtaa kun vauva todetaan kohdussa menehtyneeksi. Ja sitä todella täytyi surra yksin, sillä kaikilla oli asenne että "onneks sulla on jo kaks lasta, kyllä sä vielä lapsen saat, siinä oli jotain vikaa, sen ei ollut tarkoitus syntyä jne. Joo kaikki oli oikeassa, mutta surun määrää se ei vähentänyt kun oli sydämen sykkeetkin jo nähnyt. Onneksi sairaalassa olo ajoista jäi muutama ystävä matkaan. Kiitos ihanille huonetovereille, jotka saivat kohdun tyhjennyksen tuntumaan vähemmän kamalalta :) Tätytyypä muuten mainita että toiselle huonetovereistani oli sanottu pahan endon vuoksi ettei lapsia tule, mutta nyt tämä toveri hoitaa pientä tyttövauvaa, jonka odotus tuli täytenä yllätyksenä :) Odotus kuitenkin siis sujui itsellä hyvin ja nyt tuolla köllöttelee pieni 3,5kk ikäinen poika. Mutta kun ne pelot ei pääty odotusaikaan, vaan tutun samoihin aikoihin syntynyt vauva kuoli kätkynkuoleman vuoksi ja nyt itsellä sen vuoksi raastava olo kun pelkään että tämäkin vauva multa viedään pois :(
6. Minä. Vaadin itseltäni ehkä liikoja toisinaa ja luovutan liian helposti.
7. mun mies lomautettiin vuodeks kun lapset oli pieniä ja mä painoin melkein 80h työviikkoa ettei talo lähtenyt alta. Olin kuittin jastressaantunut raha-asioista.
8. Ja lopulta sitten vielä se että tupakoinnin korvasin syömällä. Sitä tarvetta ei ole enää.

Nyt asiat on melko hyvin. Pää alkoi selvitä paljon kun kaamea osakkuuteni päättyi konkurssin vuoksi. Sain rahani palkkatruvasta mitä jäi maksamatta sieltä ja kun olin palannut entiseen työpaikkaani, otti vanha koulukaveri muhun yhteyttä ja pyysi firmansa myynnin ajaksi mut myymäläpäälliköksi sinne. Ehkä ihanin työpaikka missä olen ollut. Työ oli helppoa ja ystäväni oli todella asiallinen työnanataja. Koskaan ei suuttunut jos jäi sairaslomalle ja muutenkin oli reilu. Valitettavasti mun kannalta, hän sai firman myytyä ja uudet omistajat ja muutto uusiin isompiin tiloihin ei ainakaan kyl mun mieltä ylentänyt. Onneksi jäinkin äitiyslomalle melkein heti ja nyt yritän keksiä mikä musta tulisi isona.

Päätin ottaa härkää sarvista ja hoidattaa viimeinkin pääni kuntoon. Mun kokemat saattaa kuulostaa mitättömiltä, mutta ei ne siltä tunnu. Huomenna menen perheneuvolan psykologille ja aletaan työstää mua kuntoon. Ehkä pahin mitä on ollut on noi anafylaktiset reaktiot. Niiden syytä on tutkittu mut henkisesti mut on jätetty kun nalli kalliolle. Kukaan ei koskaan sanonut että ehkä kantsis hakeutua puhumaan asiasta johonkin.

Kun todella keksin mikä musta tulee isona, saan henkisen puolen kuntoon ja painoo alas niin elämä on täydellistä. Mulla on jo se punanen tupa, ihana mies ja kolme ihanaa lasta ja asusteleehan meillä kaiken karvasia eläimiäkin- kaksi labradorinnoutajaa, hamsteri, kaloja ja taitaa sammakoitakin olla lapsilla ulkona pyydystettynä tällä hetkellä :D


Liitän aiheeseen liittyvän pohdiskelun vuoden takaisesta kirjoituksestani. Paljon on edistytty asioiden pohtimisessa:

"No niin, juhannus juhlittu ja päivän saldo "vain" yksi suklaapatukka ja jäätelö. Kyllä sitä karkkia teki mieli illalla mutta oltiinvarustauduttu popcorneilla ja pähkinöillä ja hyvin nekin asiansa hoisi.

Selvisin hyvällä syömisellä eilen viiteen asti jolloin alkoi sanat takertua kurkkuun ja suuta kuivasi ja käsiä alkoi täristää. Tuntui kun olisi ollut tosi pahat niksat - no joo sokeriniksat jotka helpotti sen suklaapatukan myötä. Uskomatonta! Koetan kesää tämän päivän vaikka mikä olisi. Miksei kukaan ole keksinyt nikotiinipurkkaa meille sokeriholisteille?

Olen lukenut paljon tekstejä joissa väitetään ettei sokeri aiheuta riippuvuutta mutta en todella ole asiasta samaa mieltä. Jutuissa usein puhutaan että on masentunut tms. ja olen koittanut tunnustella itseäni ja miettiä olenko masentunut ja siksi tarvitsen makeaa niin paljon mutta en kyllä tunnusta olevani masentunut. Enkä tunnusta kyllä olevani tunnesyöppökään. Makea vaan on niin hyvää että kaipaan sitä ja noh, totuus on et kyllä se kohentaa olo tilaa, eli luetaanko se sit kuitenkin tunnesyöpöttelyksi? Ehkä.. Mutta vielä en osaa tiedostaa mihin tunteisiin sitä söisin, mutta illalla se aina maistuu ja uni ei tule ilman sokeria kun tuntuu että olisi kuumetta kun niin täristää välillä sängyssä. Katsotaan kuinka pahaksi se tänään mahtaa mennä. Iltalenkille olisi tarkoitus lähteä kun eilen jäi väliin kun kaverin koirat oli olleet mökillä päivän niin siihen vedoten jäimme meidän pihaan juhannuksen viettoon ja koirat saivat olla koko ajan irti aidan vuoksi. Kyllä ne väsyneitä olivat ilman lenkkiäkin, mutta mä olisin sen tarvinnut.

Kaveri kysyi eilen että autaisiko makeutusaine ja kevytlimsat mutta ei ne kyllä auta. Oon kokeillut juoda kevytlimsoja ja syödä joskus sokerittomia karkkejakin mutta niistä olo tulee jotenkin vieläkin kiukkuisemmaksi. Mun päässä on pakko olla jotain vikaa ja paljon kun en pääse eroon tästä riippuvuudesta vaikka sen pitäisi olla niin helppoa kaikkien kirjoitusten perusteella täälläkin kun vaan tekee ohjeiden mukaan. Jep."