Torstaina vaan makoilin sohvalla ja tuijottelin telkkaa. Ekaa kertaa pitää sanoa et onneksi on elisa viihde kun voin vuokrata sieltä leffoja ja se jopa toimi kerrankin. Kyllä voi kuume kaataa aikuisen ihmisen lujasti sohvan pohjalle! En tajua miten lapset jaksaa leikkiä kuumeessa kun mun teki mieli itkee kun en jaksanut kunnolla edes nostaa tota vauvaa. Ekaa kertaa koko 8kk aikana mä en oikeasti olis jaksanut noita lapsia. Sit vajosin illalla lopulta lasten tasolle ja mökötin lapsille kun ne ei toimineet nukkumaan menon kanssa ja sanoin et saa valvoo vaikka koko yön mun puolesta kunhan ei häiritse mua. Ihan kun lapset olis tajunneet mun sarkasmin ja sisällä riehuvan kiukun kun tyttö ilmotti innoissaan et aikoo valvoo ja poika meni heti tietokoneelle takasin. Sammuttelin kaikki valot ja istuuduin sohvalle nukuttaan nuorimmaista. Kyllä noi muksut lopulta tajus mun vihjeeni ja hiipivät hampaiden pesun kautta nukkumaan. Si kun ite rauhotuin niin alko harmittaa et piti asia hoitaa noin. Aamulla pyysinkin anteeksi tyhmää käytöstäni. Kyllä aikuinenkin osaa välillä olla lapsellinen, vaikka pitäisi olla rauhallinen ja johdonmukainen. No yksi tollanen kerta 8kk aikana ei ehkä tee musta huonoa äitiä..?
Perjantaina raahauduin kaupoille sen verran et hain tolle vauvalla bumbo -sitterin. Musta on tullut juts sellanen äiti mitä vannoin parikymppisenä etten ikinä ala sellaseks! Mä oon hommannut KAIKEN mikä voi vähänkin helpottaa mun elämää kun taas esim. esikoisen aikoina meillä ei ollu edes babysitteriä. Kantoliinaakiin opin käyttään nyt vasta kolmannen lapsen kanssa ja kyllä harmittaa etten aiemmin sitä ole edes kokeillut, vaan haukkunut vaan tietämättä mistä jään paitsi. Mä oon kans niitä joilla on ennakkoasenteita ja sit niitä ei ihan helpolla muuteta. Mulle tulee vauvalehti ja sieltä repii aina kaikkia ideoita ja huonoo omaatuntookin välillä. Eilen luin vauvan vuorvaikutustaidoista ja siitä millaiseksi vanhemmat niitä muokkaa. Oon antautunut tälle nuorimmaiselle paljon enemmän kun aiemmille (koska oli tietty toinen henkilö tukena sillon) ja siinä oli miten lapsi käyttäytyy kun tarpeisiin vastataan. Meillä on todella rauhallinen ja hyvän tuulinen poika ja siinä oli et lapsi pärjää hyvin kun aina huomioidaan ilmaitut tunteet. Joudun joskus hetkittäin antaan pojan kitistä lattialla hetken aikaa jos joku isompi homma on kesken ja on pakko saada valmiiksi nbiin enkö mä meinannu sit menettää siitä yöuneni kun ajattelin et nyt oon sit saanu jotain traumoja tolle lapselle. Mun ei pitäs kyl lukee noita juttuja yhtään. Mä oon saanu ny jostain muutenkin mielikuvan huonon ja riittämättömän äidin tittelistä kaikille lapsille mitä en varmasti ole ollut. Autossakin kysyin yksi päivä mieheltä et miten oon kestäny isompien lasten kitinää vauvana kun ahdisti autossa tän nuorimmaisen kitinä, mut ei voitu sillä hetkellä pysähtyä lohduttaan. Kestän sitä miehen mukaan nyt paremmin kun kahden aiemman kohdalla. Mä en muista mitään isompien lasten vauva-ajasta, ainoastaan vaan muutamia huonoja asioita. Mulla on jotenkin sellainen hassu luulo etten mä oo olleskaan pidelly sylissä niitä tai touhunnu niiden kanssa mut mies kyl vakuuttaa että olen ihan samalla tavalla kun nytkin. On tosi ahdistavaa kun en muista ja mä muistan aina asioita tosi hyvin. Mun elämä on vaan yhtä huonoo omaa tuntoo - menin liian nopeesti töihin toisen lapsen jälkeen, en oo viettäny tarpeeks aikaa lasten kanssa, en aina osaa käyttäytyä oikein ja inhoon lasten pettymyksiä (vaikka ne kuuluu elämään). Mä tiedän et mä en ole huono äiti, ainakaan koko aikaa ollut, mut miksi mä en saa sitä taottua mun päähäni. Perheneuvolassakin psykologi sanoi et kuulostaa siltä et meillä on tehty monia oikeita ratkasuja et vaikka mä tein yhdessä vaiheessa paljon töitä (mistä yllättäen todella ahdistava huono omatunto) niin lapset oli isänsä kanssa kotona ja niillä on ihana isä joka touhuaa niiden kanssa paljon. MÄ EN OLE HUONO ÄITI!! Tän on pakko johtua näistä vauvahormooneista kun käyn läpi tätä isompienkin lasten nuoruutta. Miksei äideillä koskaan voi olla hyvä omatunto? Muutamalle kaverille on käynyt niin et vauvat on jostain syystä kiapnneet vaunujen kanssa kumoon (vauvat on onneksi kunnossa) mut jos mulle olis käynyt noin, niin en varmaan nukkus enää ikinä öitäni! Mua ahdistaa niiden äitien puolesta kun voin vaan kuvitella miten kauhea olo tollasesta tulee. Mulla on muutenkin ihan kaamee menettämisen pelko, joka varmaan jäi keskenmenoista ilmaan. Käyn vieläkin iltasin katsomassa et isommilla on kaikki hyvin ja en voi varmaan ikinä siirtää nuorinta pois meidän huoneesta kun haluan kuulla kun vauva hengittää. Mun vanhimmainen oli ehken noin 6kk kun mulle tuli makkarissa tunne et pitää hakee poika pois olkkarista ja juuri kun olin saanut pojan lattialta pois rysähti meidän painava kattotuuletin lamppu samaan kohtaan lattialle. Parkettiin jäi kaameat jäljet ja mun mieleen arvet siitä kuvitelmasta mitä olis käyny jos poika olis ollut siinä alla. Jos oltas eletty sata vuotta sitten pojan synnytyksen aikoihin niin ei oltas kumpikaan elossa nykypäivänä.. Rakkaus omia lapsia kohtaan on kauneinta mitä on, mut silti samalla niin raastavaa ja tuskaista!
Jokaisen pitäisis saada koke äitiys. Mä en ole enää väleissä mun ystävän kanssa kun hän ei ole kokenut vuosienkaan jälkeen äidiksi tulemista ja löin arkkuun naulan kun aloin odottamaan kolmatta lasta. Ymmärrän kyllä että se on katkera joten en koita väkisin olla tekemisissä. Mä niin haluan että ne saisi vauvan ja se asia vaivaa muakin niiden puolesta, mutta eipä sillä ole merkitystä. Kun on kyse lapsettoman tunteista, ei ole mun tunteilla mitään merkitystä tai väliä, niin kovaa se kipu on kun ei lasta saa. Mutta vauvauutiset on aina maailman ihanin asia. On yksi henkilö keltä odottelen niitä erityisen paljon tällä hetkellä ja itken varmaan viikon onnesta kun niitä kuulen (tiedän että luet blogia) ;)
Nyt nautiskelen aamukahvista nuorimmaisen seurassa kun isommat puhui itsensä mun vanhemmille yökylään. Mies tulee vajaan kahden viikonm päästä kotiin lopullisesti <3 ja illalla onkin sitten Me&I kutsut kaverilla. Elämä on lepposaa juuri nyt. Miehen kanssa on kartotettu mitä me tehdään ihan kaksin seuraavan vuoden aikana, sillä me tarvitaan omaa aikaa ja käydään treffeillä. Joulukuussa on se meidän hotelli vuorokausi, kesällä meinataan mennä Viroon ihan kaksin ja mies meinasie ttä mentäis seksimessuille katselemaan mitä sieltä löytyy. Ihanaa kun saa miehen kanssa yhteistä aikaa ja on kiva suunnitella yhdessä asioita.
Haha, hain muuten leikilläni siihen "rakas, olet pullukka" (tms.) ohjelmaan. Eihän me siihen päästä, mut piti kokeilla kepillä jäätä :D Eikä mies varmaan kyllä suostus ees lähteen vaikka päästäski.. Heitin sille siitä herjalla, niin se sanoi vaan et eiköhän se voi mua valmentaa ilman telkkaohjelmaakin.
 |
| Meidän bumboilija <3 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti