Voihan läskit..

Voihan läskit sanon mä.. Äiti totes aika hyvin tänään kun esittelin mun uutta lilaa neuletta et mitäs sitä sellasta pitkää neuletta käyttä pyllyä peittään kun kovalla vuosien uurastuksella on se pylly saatu uhkeaan muotoon valettua! No joo.. Rajansa silti kaikella, kun pylly näyttää seittemän leivän uunilta ja joka paikassa on vaan oman pyllyn koko mielessä niin ehkä se on jo vähän hälyttävää.

Oltiin todella siis torstaista sunnuntaihin reissussa ja aika kohtuullisella syömisellä selvisin kerrankin, mutta silti annoin itseni herkutella :) Oltiin eka yö Vaasassa ja siitä ajeltiin Iihin ja siellä pari yötä. Meillä oli kylmälaukullinen eväitä mukana ja matkalla ostettiin vähän pähkinöitä, jogurttipähkinöitä, keksiä ja takaisin ajomatkalle namia. Mutta minään päivänä ei syöty ihan överipaljoa ja joka päivä käveltiin paljon. Iissä oli ihanaa kierellä vanhaa haminaa ja siinäpä hyvää hyötyliikuntaa! Sukujuhlat oli mukavat ja lapset tykkäs. Takaisin tulomatkalla pysähdyttiin Kalajoelle kasteleen mereen varpaita. Olisin mä mielelläni pidempäänkin ollut reissussa, mut oli ihana palata kotiin.

Kotona vanhempi koira Emma oli saanut niin paljon lenkkiä anopilta ettei meinannut eilen tolpillaan pysyä. Oli takapään lihakset selkeesti kipeenä niin nyt on lepäilty tää päivä kunnolla ettei vanhus lyhisty kokonaan. Ja mä toivon että mä alkasin jo tottua miehen läsnäoloon pikku hiljaa kun ensi kerralla se tulee kotiin kokonaan. Mun energia ei vaan oikein meinaa riittää enää miehen huomioon ottamiseen kun oon tottunut käyttään kaiken energian muuhun perheeseen. En oo aikoihin ollut näin väsynyt kun nyt ja nyt mulla on sentään kaksi ylimääräistä kättä tekemässä asioita. Vai väsyttääkö vaan kun nyt on lupa olla väsynyt?

Mummua käytiin miehen kanssa sairaalassa katsomassa ja sille oli lupailtu et voisi jopa jouluksi päästä kotiin kun kuuluu niihin ihmisiin joille on tullut ihmeparantuminen aivoverenvuodosta. Onneksi! Sairaalassa on joka kerta ihanampi käydä ja tänään soiteltiin mummun kans jo oikein kännykällä :)

Mutta sitten asiaan.. Tästä lihavuudesta on kyllä todella tullut ongelma. Mä oon aina ollut sosiaalinen ja en ole juurikaan piitannut muiden mielipiteistä tai siitä mitä mulla on päällä, kunhan se tuntuu hyvältä mutta nyt se on ongelma. Aina kun liikun kaupoilla, toivon ettei kukaan sellainen tuttu tule vastaan joka ei mua vielä ole nähnyt synnytyksen jäljiltä, ettei ne nää kuinka lihava oon. Miehen läsnäollessa tuntuu pahalta olla alasti, vaikka tasan tarkkaan tiedän miehen näkevän mun kokoni vaikka on vaatteet päällä, eikä mun kokoni ole miehen haluja tappaneet mua kohtaan (mut mun haluni on). En kerta kaikkiaan pysty tuntemaan itseeni seksikkääksi ja haluttavaksi! Myös siellä sukujuhlissa vaan ajattelin koko ajan et hyi kun oon läski ja kehtaanko ottaa lisää kakkua kun kaikki ajattelee kuinka lihava oon. Ja et oon lihavin kaikista ja mitä ne nyt ajattelee kun oon niin lihonut. Yök. Olisi ollut ihana reissu jos en olis koko ajan vaan miettinyt omaa lihavuutta. Mä oon aina ajatellut ettei se laihdutus itsessään ketään onnelliseksi tee, mutta kyllä se luo osan siitä onnen kokonaisuudesta. Jos inhoaa itseensä niin ei voi olla onnellinen. Mä en inhoa itseeni muuten, vaikka en ole mikään fiksu. Naama on ihan ok, mutta onhan sekin nyt aika pöhöttynyt kun on sekin niin pyöreässä kunnossa. Osaan mä nauraa itelleni oman kokoni vuoks, mut toisinaan kyllä ihmisten leikkimieliset kommentit tuntuu pahalta. Onneksi tuo mies osaa useimmiten olla heittämättä herjaa mun koosta, eikä koko ajan jauha lihavuudesta.

Tilasin kasan kirjoja netistä ja yksi niistä on Paula Heinosen "Suolisto kuntoon ruokavalion avulla" -niminen kirja. Oon sen lukenut joskus aiemminkin mut siellä on loistavaa tekstiä jos haluaa saada suolistonsa ja sitä kautta kehonsa kuntoon! Oon aina tykänny Paula Heinosen teksteistä ja ihan loistava ohjelma on radiossa Iskelmältä tuleva Paula Heinosen ja Juha Vuorisen Terveyden tukipilarit! Se on huumorilla höystetty terveysasia ohjelma ja suosittelen suunnattomasti kuuntelemaan sitä. Toisena tilasin luomuruoasta kertovan kirjan, jossa on ruokaohjeita vauvalle. Ihan kivaa saada hiukan lisäideoita, kun oma pää ei aina riitä keksimään mitä kaikkea ruokaa voisin tehdä tulevaisuudessa tuolle nuorimmalle ja miksei isommillekkin. Luomuruokaan en ole varsinaisesti hurahtanut, mutta se kiinnostaa. Löysinkin Luomulaatikko -nimisen sivuston josta voi tilata luomu-lähiruokaa suoraan kotiin. Kallistahan luomu on tavalliseen verraten, mutta toisaalta se olisi loistavaa jos olisi varaa syödä sitä edes toisinaan. Mies totetisikin että luomu on rikkaiden juttu.

Meidän nuorimmainenkin on jo 4kk ja maitoo piisaa taas niin hyvin et joka syötöllä mulla kastuu paita liivinsuojista huolimatta läpi. Painoa oli tullut niin hienosti et vielä ainakin kuukausi saadaan mennä ilman lisäruokia. Hienoa olisi jos voisi sinne puolivuotiaaksi asti mennä omalla maidolla :) Ja voi kuinka nopeeta vauva kasvaa tän ekan vuoden aikana! Voisin mä sitä vauvana vielä muutaman vuoden, niin ihana se on. Toki on ihana sit isompanakin mut kun tiedän että tää on meidän viimeinen vauva, kun mies ei lisää halua, niin jotenkin sitä toivoo et tää aika ei kuluisi niin nopeasti. Ja nyt kun on tuo oma vauva niin mun on todella vaikea käsittää kuinka joku voi olla lapseton omasta halustaan. Lapset on niin ihania että ne antaa voimaa jaksaa kaiken mitä elämässä tapahtuu! Mieskin pohti josku et mitähän me tehtäs ilman lapsia, et meillä olis varmaan tosi tylsää! Hassuinta lapsissa on se et jos joku ystävä kiukuttelis noin paljon mulle kun ne niin olis välit jo katkastu, mutta lapsilta sietää lähes mitä vaan kun on äiti!

Terveiset Kalajoelta!