Tänään aamusta heräsin aikaisin ja painelin perheneuvolaan nuorimmaiseni, eli Veijon kanssa. Ensin ajattelin ettei siitä ole mitään hyötyä ja vien vaan joltain muulta tärkeän ajan kun teen kaikista asioista niin isoja, mutta lopulta käynti meni itkemiseksi. Pyskologi oli sitä mieltä, että voisin ainakin viisi kertaa käydä nyt alustavasti ja ettei mun ongelmat todellakaan ole mitään pieniä kun niitä on kasaantunut vuosien varrella, eikä niitä ole purettu pois. Kaiken edellisellä sivulla lueteltujen asioiden lisäksi mieltä kaivaa vielä ystävän menetys joka ei tällä hetkellä pysty mun kanssa olemaan tekemisissä lapsettomuutensa vuoksi, tutun vauvan kätkytkuolema (vauva oli samoihin aikoihin syntynyt kun mun nuorimmainen) ja vanhempien lasten kasvattamisessa kohdatut ongelmat. Olo on aika hyvä ja puhuminen oli todella tarpeellista. Se kauan kaivattu itkukin pääsi ulos :)
Mun mies on tällä hetkellä rauhanturvaajana ja tulee ensi viikolla kotiin. Voi uskoa kuinka ihanaa on saada seitsemän viikon eron jälkeen toinen henkilö pariksi viikoksi tätä arkea pyörittämään! Anoppi on onneksi ollut todella paljon apuna kun mies on ollut poissa. Mulla on oikeasti todella huippu anoppi :)
Kävin äidin kanssa tänään sairaalassa katsomassa mummua. Mummulle tuli noin kuukausi sitten lukin kalvon alainen massiivinen aivoveren vuoto ja tällä hetkellä tilanne on vakaa. Oli onni onnettomuudessa kun mummu oli menossa kesäteatteriin pikkusiskoni kanssa ja kaatui pyöräillessä matkalla vuodon vuoksi, sillä poliisit olivat sakottamassa mopoilijaa ja totesivat ettei kaikki ole kunnossa. Siskoni soitti ettei mummu ollut tullut kesäteatterille, eikä vastannut puhelimeen. Mulle iski heti kylmä karmiva tunne niskaan ja lähdin katsomaan mummun asunnolle ettei mitään ole käynyt. Asunto oli tyhjä, mutta sydän löi kovaa kun kävin asuntoa läpi. Etsimme siskoni kanssa puoli kylää läpi kunn etsimme kadonnutta mummua, jolla ei ole tapana tehdä ohareita. Kävimme ensiavussa ja sieltä meidät ohjattiin soittamaan yliopistolliseen sairaalaan. Siskoni pakotti isämme soittamaan sinne ja sieltähän se mummu löytyi. Ilta meni itkemiseksi, sillä oli kamalaa että niin nuori ja liikunnallinen ihminen oli joutunut vuodon uhriksi! Päivät kului ja ei voitu kun toivoa parasta ja pelätä pahinta. Oli raastavaa nähdä mummu siinä kunnossa. Mummulle on aina voinut kertoa ja puhua kaikki asiat ja nyt ei enää voikaan soittaa ja kertoa iloista ja suruista. Tilanne on sen verran hyvä nyt, että mummu on siirretty kuntoutuvien osastolle tänne omaan kylään ja puhe sujuu, selkeästi, mutta todella hiljaisella äänellä. Tosin puhetta joutuu välillä miettimään. Oikea puoli toimii ja vasen jonkun verran. Itselläni on toiveet todella korkealla parantumisen suhteen kun nyt jo tilanne näin hyvä olosuhteisiin nähden. Ei me varmaan täysin kunnossa olevaa mummua takaisin saada, mutta osa siitä ja huumori mummulla on vielä kohdillaan!
Sain mummulta nuorimman lapseni ristiäisissä edesmenneen pappani vihkisormuksen pojalleni Veijolla lahjaksi, sillä Veijo sai nimensä isopappansa mukaan. Mummu oli todella otettu siitä että nuorin lapseni sai hänen aviomiehensä nimen. Sain myös 30 -vuotis lahjaksi mummun vihki - ja kihlasormuksen, johon on yhdistetty Veijo -pappani äidin vihkisormus. Mummu antoi ne mulle kun oon aina pitänyt tollasia perintöesineitä tärkeinä ja rakkaina, mutta kamalalinta oli että mummulle tuli se veren vuoto päivä sen jälkeen kun oli antanut sormuksensa pois! En ole taikauskoinen, mutta se karmi hetken aikaa..
Asiasta kolmanteen, eli painon pudotusprojektiini: kalorisaldo on 1688kcal eli hieno lukema toiselle päivälle! Tänään ei ole ollut edes nälkä, ehkä asteen verran pään särkyä ja päässä vippaa kun nousee ylös lattialta, mutta luin että suola voisi auttaa asiaan ja vissy, eli aamulla haen suolapähkinöitä niin saan sekä hyviä rasvoja, että suolaa niistä.
Sitten taas vuoden takainen pohdinta teksti, millainen mun painohistoria on ollut:
" Oon aina ollut pullea tyttö jo lapsena ja suhde ruokaan paheni yläasteen myötä. Mä olin niin ahne et ostettiin kavereiden kans karkkia ja mä ne sit ahmin lähes kaikki ja yläasteella toi tilanne meni ihan kaameaksi. Lähinnä olin sen kaverin kans kellä oli varaa ostaa mulle karkkia. En tiedä miksi mä ratkesin sillon noin kun ei meillä kotona ollut mitenkään tiukkaa linjaa, eli jos oltiin kylässä niin hyvää sai syödä ja sitten meillä oli namipäivät ja joskus herkkuja muutenkin tarjolla. Meillä oli myös aina hyvää kotiruokaa ja muu perhe oli hoikassa kunnossa. Tuntuu tosi epäreilulta et just mä olin sit se pullukka ja pöllin sisarustenkin karkkeja salaa kun ne säästi niitä kaappeihin ja varastin rahaakin et sain ostaa karkkia. Oon ollut ihan kauhea lapsi. Mutta mistä siis mä oon saanut itselleni ton ongelman kun sokeri joka laittaa ihmisen varastaankin? Mun oma poika kulkee samaa tietä ja pelottaa sen puolesta, mutta en mä oikein voi sille sanoa painosta mitään (tosin poika on ihan hoikassa kunnossa) kun pelkään että sille tulee jotenkin sellainen olo et se olis huono ihminen ja sillä olis ruma kroppa. Oon yrittänyt vedota ettei sokeri tee hampaille hyvää mutta kun se maku vie niin se vie eikä sille mahda mitään.
Painoin yläasteella kasiluokalla 62kg ja olin jo sillon 161cm pitkä, eli olin ehkä elämäni hoikimmassa kunnossa, mut sit kun ysi luokka päättyi niin painoin 75kg! Eka muisto painon tajuamisesta mulla on juurikin ysiluokalla kun pojat ilkkuivat et "kaameat selkäläskit" ja silloin aloin tajuta et taidan kyl olla aika lihava. Ja selkäläskejäni oon hävennyt tosta asti, jopa vieläkin, jopa sillon kun painoin pari vuotta sitten sen 62kg jälleen , tuo ilkkuminen vaan on painunut niin lujaa alitatajuntaan. Kun muutin pois kotoa niin laihduin taas sinne reilu 60kg tienoille kun kämppiksen kans mentiin yötä myöten baareissa ja ei ollut varaa syödä paljoa. Sit tosiaan lihoin odotusaikana jonka jälkeen laihdutin taas ja nyt paino on taas noussut. Eli olen iso jojo. En mä usko et mulla tulee toi painon pudotus olemaan ongelma jos vaan jaksaisin kerrankin yrittää enemmän kun 1-2 viikkoa, mut se painon pois pitäminen on todella iso haaste. Eli ei tämä urakka lopu koskaan, mikä ei ole huono juttu ollenkaan."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti